Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 5. toukokuuta 2012

Sinistä, sinistä ja valkoista

Se siitä. Aika päästää irti ja jatkaa elämää, tai siis vaihtarivuottta. Tänään se selvisi; Saan jäädä tähän perheeseen. Olen luopunut viimeisistäkin linkeistä edelliseen hostperheeseen ja nyt olen vapaa siitä ajatuksesta, että minun pitäisi käydä selvittämässä asiat heidän kanssaan; Minun ei tarvitse, sillä he eivät ikinä enää halua kuulla/nähdä/haistaa mitään minuun liittyvää. He tekivät tämän suhteellisen selväksi AFS:lle ja minulle sähköpostin kautta, joten minunkaan ei tarvitse enää heihin kiinnittää huomiota. Eli, jään tähän sijaisperheeseeni. Tavaroitani ei saada laitettua mitenkään järkevästi, joten ne jää vähän ympäri taloa kuten ovat olleetkin. Tähän siis kuuluu isä, äiti, oman ikäiseni tytär joka kävi Amerikassa ja... Koira! Paljon suloisempi kuin edellinen ja tämä pitää minusta : D Enyhoo, tulinpahan ilmoittamaan tämän, jos siellä oli vielä joku jota kiinnosti. Vettä sataa edelleen, huomenna menen kaupungille shoppailemaan ja nyt katsotaan neljäs PotC! Arrivederci! (Aa, ja tekstin otsikko tulee muuten kynsistäni. Valkoinen pohjaväri ja sit kahta sinistä. On muuten siistit!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti