sunnuntai 29. tammikuuta 2012
lauantai 28. tammikuuta 2012
At the same time Italy/Finland, 2
I'll go with english today~!
So, for another big difference between italian and finnish cultures is, oh yes, THE FOOD. We have two different lifestyles and because we both are humans (No. Really, both are humans. Mindf**k) we both ask the same question:
When do we eat?
What do we eat?
Why do we eat?
What's for dessert?
And the list continues. But how do these cultures part from each other?
BEFORE WE GO, I'd like to remind you, that these are based on my own point of view. Your life might be different and I belive that it is.
When do we eat?
Finland: It does not matter. Eat when ever you feel like it.
Italy: IT DOES MATTER! Don't you dare to be late from dinner! NEVER BE LATE FROM DINNER!
What do we eat? Breakfast
Finland: Big meal! You have to survive from the day! Now, eat this, this, this and oh yeah, that too. Can you survive to the midday? Good. Go.
Italy: Coffee, cookies and GO! GO! GO!
Lunch
Finland: The one you eat after school/workday. Lunch is kinda like the biggest meal of the day.
And at largest it consists first salad, then the warm meal and then dessert.
Italy: Lunch is kinda like the second biggest meal of the day. The one, where you might survive with salad/pizza/bread... You know. Something not so big, so you can be ready for...
Snacks
Finland: Bread! Yogurt! EVERYTHING! Mwaaahahaaa!
Italy: There are no snacks. Wait until...
DINNER/Supper (what ever you have):
Finland: Your dinner was lunch. It becomes dinner if the lunch goes too late. But, during work/schoolweek, you just take something small, like a bread and then you are almost ready for sleep.
Italy: Invite your family and friend, it's time to PARTY! I mean eat. You have been waiting for this all day, you have been waiting this for all your life! Dinner is everything. First somethign small (or skip this), then mayby soup or pasta, and then to the mainthing! What ever that is... And then mayby salad. And then dessert.
And after, you feel like you don't have to eat nothing for the next week.
Why do we eat?
Finland: Because we can not survive without eating.
Italy: Because it is the biggest thing in the life.
I've noticed, that in Finland, it is really kinda like: "Darn, are we eating again?" compered to Italy. In Italy, all you think about it eating. If you have a free day and nothing to do, you day consists two things: Waiting to eat and eating.
So, kinda like:
Finland: Lets eat to pass the time
Italy: Lets pass the time to eat.
And what is for dessert?
Finland: Coffee, pulla and GOGOGO!
Italy: Wait for it... Wait for it... Wait for it... Oh, one more meal! Wait for it... GELATOOOOO! Tiramisuuu! And... ARGH! PANETTONE!
So... What happens if I miss dinner?
Finland: Oh, that's nothing. Make a sandwich or something!
Italy: Literal hell. You just didn't respect the culture of Italy, or our family, or EVERYTHIIIING~!
Are there any other cultural differences?
Finland: When you start eating, take as much as you need. If you want more, take more. After you have finished eating, you are free to go. Thank for the food, mayby say if it was good (Specially if you liked it!) and Go.
Italy: What is putten on your plate, you must eat. Then, if you don't want more, you must take it anyway or fight for it. At the same time you are eating, please remember to say that you like the food. And if someone asks, start waving your hands and make up as many words to tell, that it is the best food you have ever eaten.
And leaving? No, you are not leaving when everyone else is not done. Wait for it... Wait for it... Wait... For.. It... Oh, you wanna go to sleep? What, it is only 00:16, you can't go to sleep, you have to wait for it... Wait... Wait... GO!
Do we have to eat?
Finland: No.
Italy: YES!
* * *
Again, these are based on my own experience and stereotypes. Do not kill me, for just wanting to point out the differences that I see.
So, for another big difference between italian and finnish cultures is, oh yes, THE FOOD. We have two different lifestyles and because we both are humans (No. Really, both are humans. Mindf**k) we both ask the same question:
When do we eat?
What do we eat?
Why do we eat?
What's for dessert?
And the list continues. But how do these cultures part from each other?
BEFORE WE GO, I'd like to remind you, that these are based on my own point of view. Your life might be different and I belive that it is.
When do we eat?
Finland: It does not matter. Eat when ever you feel like it.
Italy: IT DOES MATTER! Don't you dare to be late from dinner! NEVER BE LATE FROM DINNER!
What do we eat? Breakfast
Finland: Big meal! You have to survive from the day! Now, eat this, this, this and oh yeah, that too. Can you survive to the midday? Good. Go.
Italy: Coffee, cookies and GO! GO! GO!
Lunch
Finland: The one you eat after school/workday. Lunch is kinda like the biggest meal of the day.
And at largest it consists first salad, then the warm meal and then dessert.
Italy: Lunch is kinda like the second biggest meal of the day. The one, where you might survive with salad/pizza/bread... You know. Something not so big, so you can be ready for...
Snacks
Finland: Bread! Yogurt! EVERYTHING! Mwaaahahaaa!
Italy: There are no snacks. Wait until...
DINNER/Supper (what ever you have):
Finland: Your dinner was lunch. It becomes dinner if the lunch goes too late. But, during work/schoolweek, you just take something small, like a bread and then you are almost ready for sleep.
Italy: Invite your family and friend, it's time to PARTY! I mean eat. You have been waiting for this all day, you have been waiting this for all your life! Dinner is everything. First somethign small (or skip this), then mayby soup or pasta, and then to the mainthing! What ever that is... And then mayby salad. And then dessert.
And after, you feel like you don't have to eat nothing for the next week.
Why do we eat?
Finland: Because we can not survive without eating.
Italy: Because it is the biggest thing in the life.
I've noticed, that in Finland, it is really kinda like: "Darn, are we eating again?" compered to Italy. In Italy, all you think about it eating. If you have a free day and nothing to do, you day consists two things: Waiting to eat and eating.
So, kinda like:
Finland: Lets eat to pass the time
Italy: Lets pass the time to eat.
And what is for dessert?
Finland: Coffee, pulla and GOGOGO!
Italy: Wait for it... Wait for it... Wait for it... Oh, one more meal! Wait for it... GELATOOOOO! Tiramisuuu! And... ARGH! PANETTONE!
So... What happens if I miss dinner?
Finland: Oh, that's nothing. Make a sandwich or something!
Italy: Literal hell. You just didn't respect the culture of Italy, or our family, or EVERYTHIIIING~!
Are there any other cultural differences?
Finland: When you start eating, take as much as you need. If you want more, take more. After you have finished eating, you are free to go. Thank for the food, mayby say if it was good (Specially if you liked it!) and Go.
Italy: What is putten on your plate, you must eat. Then, if you don't want more, you must take it anyway or fight for it. At the same time you are eating, please remember to say that you like the food. And if someone asks, start waving your hands and make up as many words to tell, that it is the best food you have ever eaten.
And leaving? No, you are not leaving when everyone else is not done. Wait for it... Wait for it... Wait... For.. It... Oh, you wanna go to sleep? What, it is only 00:16, you can't go to sleep, you have to wait for it... Wait... Wait... GO!
Do we have to eat?
Finland: No.
Italy: YES!
* * *
Again, these are based on my own experience and stereotypes. Do not kill me, for just wanting to point out the differences that I see.
perjantai 27. tammikuuta 2012
Tärisee maa
Kuten osa varmaan jo luki Facebookista, täällä oli maanjäristys! 5.0-5.5 jotain ovat italialaiset minulle kertoneet järistyksen voimakkuudesta. Tämä ei ole ensimmäinen tällä viikolla, sillä hieman pohjoisemmassa oli jonkinmoinen järistysaalto. Jos väärin mainostan, se oli hieman Milanosta alemmas ja tuntui voimakkaimpana jopa täällä yhtenä aamuna. Ainakin korkeiden rakennusten yläkerroissa. Minä olin silloin koulussa ja alakerrassa, enkä tuntenut mitään.
Anyway, pari tuntia sitten olin taas alakerrassa, tällä kertaa siis oman talon varastossa (missä meillä on oma kuntosali) ja olin juuri selaamassa MP3:sta lävitse lattialla, kun tunsin maan liikahtavan käteni alla. Se oli jännä tunne, kuin koko maa olisi hypähtänyt hieman. Meni pieni hetki ennen kuin tajusin mitä oli tapahtumassa, sitten tajusinkin koko yläkerran rymisevän yläpuolellani. Siinä vaiheessa tulikin sitten kiire ulos (jos talo olisi alkanut sortua, en olisi ehtinyt ulos... Automaattiovet on tyhmiä).
Okei, tämä siis oli sitä 5.4:sen luokkaa, tuolla vuorten päällä tärähti. Italialaiset ja minä seisottiin hetki ulkona ihmettelemässä, mutta tilanne rauhoittui (paitsi Facebookissa, joka täyttyi "MAANJÄRISTYS!"-ilmoituksista - kyllä, minunkin piti : D - ja tämän järistyksen ansiosta miulla ei oo tänään sitten sirkusta... Okei, pikkujuttu!
Ei, ei olekkaan ihan pikkujuttu tämä. Sirkus olisi tapahtunut tuolla enemmän rannallapäin, oikeastaan, joka kerta sinne salille tullessa kuulee aallot (rakastan <3). JOS tässä oikein huonosti käy ja saadaan VIELÄ lisää jyrinää, VIELÄ lounaammassapäin, se menee sitten jo merelle. Ja mitä se sitten tarkoittaa? Sitten tänne saadaan tsunami! Jos se on pieni, NIENTE PROPLEMA! Jos se on ihan niiku kunnollinen... Periaatteessa tää koko laakso katoaa kartalta. Damn. Hei, tämä tyttö ei ainakaan nuku kunnolla ensiyönä! (Tsunamit kuuluu pitkälle listalle kaikesta siitä, mitä pelkään...) MUTTA hei, tää talo on suhteellisen hyväkuntosen olonen, suht kaukana merestä ja niin edespäin! Ei täällä varmaan pahimmillan tulisi ku vettä polviin asti! Tässä suunnilleen kuva järistysalueesta. (:
Anyway, pari tuntia sitten olin taas alakerrassa, tällä kertaa siis oman talon varastossa (missä meillä on oma kuntosali) ja olin juuri selaamassa MP3:sta lävitse lattialla, kun tunsin maan liikahtavan käteni alla. Se oli jännä tunne, kuin koko maa olisi hypähtänyt hieman. Meni pieni hetki ennen kuin tajusin mitä oli tapahtumassa, sitten tajusinkin koko yläkerran rymisevän yläpuolellani. Siinä vaiheessa tulikin sitten kiire ulos (jos talo olisi alkanut sortua, en olisi ehtinyt ulos... Automaattiovet on tyhmiä).
Okei, tämä siis oli sitä 5.4:sen luokkaa, tuolla vuorten päällä tärähti. Italialaiset ja minä seisottiin hetki ulkona ihmettelemässä, mutta tilanne rauhoittui (paitsi Facebookissa, joka täyttyi "MAANJÄRISTYS!"-ilmoituksista - kyllä, minunkin piti : D - ja tämän järistyksen ansiosta miulla ei oo tänään sitten sirkusta... Okei, pikkujuttu!
Ei, ei olekkaan ihan pikkujuttu tämä. Sirkus olisi tapahtunut tuolla enemmän rannallapäin, oikeastaan, joka kerta sinne salille tullessa kuulee aallot (rakastan <3). JOS tässä oikein huonosti käy ja saadaan VIELÄ lisää jyrinää, VIELÄ lounaammassapäin, se menee sitten jo merelle. Ja mitä se sitten tarkoittaa? Sitten tänne saadaan tsunami! Jos se on pieni, NIENTE PROPLEMA! Jos se on ihan niiku kunnollinen... Periaatteessa tää koko laakso katoaa kartalta. Damn. Hei, tämä tyttö ei ainakaan nuku kunnolla ensiyönä! (Tsunamit kuuluu pitkälle listalle kaikesta siitä, mitä pelkään...) MUTTA hei, tää talo on suhteellisen hyväkuntosen olonen, suht kaukana merestä ja niin edespäin! Ei täällä varmaan pahimmillan tulisi ku vettä polviin asti! Tässä suunnilleen kuva järistysalueesta. (:
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Pieniä asioita, joita arvostaa Suomessa
6.-10.1.2012 oli minulla lupa käydä Suomessa antamassa sisarentyttärelle nimi. Lento lähti aamusta Pisasta Ranskaan, jossa piti odotella 6h ja sitten pääsi lähtemään Helsinkiin, josta oikeat vanhempani tulivat hakemaan. Hirveä innostus ja jännitys lähti käyntiin jo Pisassa, kun tajusin oikesti pääseväni kotiin! Kotiinkotiinkotiin! Ja kun lentokoneessa Ranskasta Helsinkiin meidät toivotettiin tervetulleiksi Suomeen, minä meinasin ruveta itkemään. Olin todellakin pääsemässä kotiin? Oikeasti? Kolmeksi päiväksi näkemään tuttuja, syömään oikeasti hyvää ruokaa, puhumaan kieltä jota osaisin ja nukkumaan omassa sängyssäni! TAIVAS!
Minulla oli hirveän isot suunnitelmat: Mene tämän ja tämän kanssa tuonne, käy leffassa, syö pizzaa tämän kanssa, osta sitä, tätä ja tuota, käy siellätäällä ja tuolla ja pelaa yön yli Kingdom Heartsia. Viimeinen ei onnistunut, sillä olin lopulta väsynyt kaikkialla juoksemisesta, että nuukahdinkin aikas äkkiä omaan sänkyyni joka ilta - paitsi silloin kun en ollutkaan kotona -...
Suomi on ihana maa. Sitä ei siellä Suomessa kukaan tajua. Suomessa kaikki toimii, ja vaikka suomalaiset ovatkin pirun kylmiä, on meissäkin se oma ihanuutemme. Ja sitten ruoka! Suomessa en ole ikinä kyllästynyt syömään joka päivä samaa ruokaa, toisin kuin täällä ei oikein aina jaksaisi pupeltaa sitä suolaliemessä keitettyä pastaa, joka ei maistu miltään. Suomessa kaikki maistuu joltakin! Esimerkiksi sipsit: Unkarista tullessa pysähdyimme huotsikalle, ja ostimme vähän sipsejäkin. Hostserkku ylpeänä otti pussillisen jotain, mitkä maistuivat vain suolalta ja perunoilta. Minä tuijotin niitä vähän aikaa, kävin sitten itse kaikki sipsivaihtoehdot läpi ja nappasin itselleni paprikapringlesejä.
Hostserkku: "Mikä näissä suolatuissa on vikana!?"
Sisko: "NE EI MAISTU MILTÄÄN! Näetkö nämä?" *pringlesit*
Hostserkku: "Juu?"
Sisko: "Suomessa näistä ei hirveästi pidetä. Arvaa miksi?"
Hostserkku: "...?"
Sisko: "Nämä ei maistu miltään! Kyllä, nämä pringlesit eivät maistu miltään. Miltä luulet noiden sinun perunoidesi maistuvan minun mielestäni? Ei miltään! Ja minä haluan jotain, mikä maistuu joltain!"
Hostserkku: "O________________O Pringlesit ei maistu miltään?"
Olin taivaassa, kun pääsin Suomeen ja sain niitä tulisia juustopalleroita dipillä. Aaaah~! Tiedän tasan tarkkaan mitä ostan kun tulen kesällä Suomeen!
Ja nyt kun on tätä italialaista pizzaa tullut syötyä, huomaan eron sen ja suomalaisen välillä. Niissä pohjissa todellakin on eroa! Samoin täytteissä. Suomalainen margerita voittaa täytteillä, mutta häviää pohjalla. Jos Suomessakin käytettäisiin italialaiseen tyyliin tulikäyttöisiä uuneja, niin Suomessa olisi maailman parhaat pizzat. Ai niin... Pizza Berlusconi... Suomessa on maailman parhaat pizzat. Haha!
Viimeksi kotoa lähtiessä oli helppo lähteä. Silloin selvisin lähdöstä ilman tunteina, vuodeksi "näkemiin"-sanominen oli helppoa. Nyt? Ei ollut. Kun näin Helsinkin taas katoavan takanani, oli pakko purra hammasta, etten ala itkeä. Minulla olikin enemmän ikävä kotiin, kuin olin itse huomannut... Mutta nyt minulla on Jenkkiä! Parempi olisi riittää koko seitsemäksi kuukaudeksi, sillä nämä ylimakeat alkavat ottaa hermoon...
MIKSI KAIKKI ON MAKEAA!? Miksei täällä syödä ikinä mitään suolaista! Panettone, purkat, kaikki ylimakeat tehdastekoiset jälkiruuat, saippuaoopperat, KAIKKI on liian makeaa minulle~! Unkarissa se paprikakastike oli minusta varmaan siksi hyvää, että se ei ollut niin makeaa.
Italialaiset sipsit on pahoja. Piste. Minä menen nyt, kohta pitää kuitenkin taas mennä syömään.
Minulla oli hirveän isot suunnitelmat: Mene tämän ja tämän kanssa tuonne, käy leffassa, syö pizzaa tämän kanssa, osta sitä, tätä ja tuota, käy siellätäällä ja tuolla ja pelaa yön yli Kingdom Heartsia. Viimeinen ei onnistunut, sillä olin lopulta väsynyt kaikkialla juoksemisesta, että nuukahdinkin aikas äkkiä omaan sänkyyni joka ilta - paitsi silloin kun en ollutkaan kotona -...
Suomi on ihana maa. Sitä ei siellä Suomessa kukaan tajua. Suomessa kaikki toimii, ja vaikka suomalaiset ovatkin pirun kylmiä, on meissäkin se oma ihanuutemme. Ja sitten ruoka! Suomessa en ole ikinä kyllästynyt syömään joka päivä samaa ruokaa, toisin kuin täällä ei oikein aina jaksaisi pupeltaa sitä suolaliemessä keitettyä pastaa, joka ei maistu miltään. Suomessa kaikki maistuu joltakin! Esimerkiksi sipsit: Unkarista tullessa pysähdyimme huotsikalle, ja ostimme vähän sipsejäkin. Hostserkku ylpeänä otti pussillisen jotain, mitkä maistuivat vain suolalta ja perunoilta. Minä tuijotin niitä vähän aikaa, kävin sitten itse kaikki sipsivaihtoehdot läpi ja nappasin itselleni paprikapringlesejä.
Hostserkku: "Mikä näissä suolatuissa on vikana!?"
Sisko: "NE EI MAISTU MILTÄÄN! Näetkö nämä?" *pringlesit*
Hostserkku: "Juu?"
Sisko: "Suomessa näistä ei hirveästi pidetä. Arvaa miksi?"
Hostserkku: "...?"
Sisko: "Nämä ei maistu miltään! Kyllä, nämä pringlesit eivät maistu miltään. Miltä luulet noiden sinun perunoidesi maistuvan minun mielestäni? Ei miltään! Ja minä haluan jotain, mikä maistuu joltain!"
Hostserkku: "O________________O Pringlesit ei maistu miltään?"
Olin taivaassa, kun pääsin Suomeen ja sain niitä tulisia juustopalleroita dipillä. Aaaah~! Tiedän tasan tarkkaan mitä ostan kun tulen kesällä Suomeen!
Ja nyt kun on tätä italialaista pizzaa tullut syötyä, huomaan eron sen ja suomalaisen välillä. Niissä pohjissa todellakin on eroa! Samoin täytteissä. Suomalainen margerita voittaa täytteillä, mutta häviää pohjalla. Jos Suomessakin käytettäisiin italialaiseen tyyliin tulikäyttöisiä uuneja, niin Suomessa olisi maailman parhaat pizzat. Ai niin... Pizza Berlusconi... Suomessa on maailman parhaat pizzat. Haha!
Viimeksi kotoa lähtiessä oli helppo lähteä. Silloin selvisin lähdöstä ilman tunteina, vuodeksi "näkemiin"-sanominen oli helppoa. Nyt? Ei ollut. Kun näin Helsinkin taas katoavan takanani, oli pakko purra hammasta, etten ala itkeä. Minulla olikin enemmän ikävä kotiin, kuin olin itse huomannut... Mutta nyt minulla on Jenkkiä! Parempi olisi riittää koko seitsemäksi kuukaudeksi, sillä nämä ylimakeat alkavat ottaa hermoon...
MIKSI KAIKKI ON MAKEAA!? Miksei täällä syödä ikinä mitään suolaista! Panettone, purkat, kaikki ylimakeat tehdastekoiset jälkiruuat, saippuaoopperat, KAIKKI on liian makeaa minulle~! Unkarissa se paprikakastike oli minusta varmaan siksi hyvää, että se ei ollut niin makeaa.
Italialaiset sipsit on pahoja. Piste. Minä menen nyt, kohta pitää kuitenkin taas mennä syömään.
UUSIVUOSI
Slovenia ja Unkari! Nyt minä kirjoitan teistä.
Joten 30.12.2011 otimme ison yhdeksän hengen tosiruman minibussin ja lähdimme ajamaan kohti Unkaria. Ensiksi kyllä pysähdyttiin Sloveniassa, koska kymmenen tuntia oli kuulemma liian pitkä aika ajaa, mutta tämä nyt oli vain huono selitys sille, että halusimme nähdä Lubjlajaban! En todellakaan osaa kirjoittaa sitä oikein, mutta siis Slovenian pääkaupungin. Meillä oli keksustassa kiva neljän tähden hotelli ja siitä sitten lähdettiin kävelemään.
Huom: Viisi päivää ulkomailla, matka sisältää kävelyä ja syömistä. Toivon, että nautitte lomasta kanssamme!
Tämä tarttee musiikkia kyllä nyt...
Biisi: The hangin' tree - Fanmade
Lubijabana on ihan nätti kaupunki, ainakin näin talvella. Siellä on keskustassa joka paikka valaistu kummallisilla ukoilla, jotka liitää kohti tuntematonta pähkinänkuoressa... Siltä ne ainakin näytti! Sitten siellä oli joka kulman takana pieniä kojuja, joista sai ostaa joko lämmintä suklaata tai lämmintä viiniä. Kumpaakaan ei ostettu. Ja lopulta siellä alkoi vielä sataa lunta!
Se oli hirveä hetki, kun lunta alkoi sataa. Siis ei minulle, vaan koko muulle turistiporukalle. Mitä nyt tehdään? Lunta! Lunta! Lunta! Me kastumme!
...
Se oli vain lunta...
Kohta luulin päätyneeni Englantiin, sillä jokainen kipitti lähimpään kauppaan josta sai ostettua sateenvarjon. Tämän jälkeen siitä lähtikin tahtojen taistelu, Sisko vs. italialaiset, kun Sisko ei halua sateenvarjon alle ja italialaiset olivat ihan varmoja, että nyt Sisko kastuu ja sairastuu, mutta Sisko oli suomalaisena sitä mieltä, että lumisateella ei sateenvarjoa tarvita. Arvaappas kummat voitti tämän viisi päivää kestäneen taistelun? Sisko! Ja arvaappas kuka tuli kipeäksi? Italialaiset!
Yritän jossain välissä laittaa jotain kuvia tänne, mutta en nyt kun en keksi, että missä ne kuvat ovat... Ja niitä on muuten 2000! Heilahtaneita ei ole poistettu.
Takaisin Sloveniaan! Hmm.. Ei minulla oikein ole sieltä muuta kerrottavaa... Ruoka oli hyvää, hotellissa näkyi jääkiekkoa. Mennäänpäs Unkariin.
Unkarissa meillä oli minun yllätyksekseni laivahotelli. Se oli mielenkiintoinen, ikinä en ole sellaisessa ollut! Tai siis kun se ei lähtenyt joelle, vaan se pysyi paikallaan. Mielenkiintoinen, hytit oli kyllä vähän pieniä kuten laivoissa nyt yleensä. Ei se haitannut, sinne mahtui ihan hyvin nukkumaan tai hostserkun kohdalla soittelemaan poikaystävälle.
Budapestissä siis olimme, unohdin mainita. Eli siis pääkaupunki. Se oli kanssa nätti kaupunki, isoja koristeellisia rakennuksia ja jälleen jouluvaloja. Ja kivoja kirkkoja! Nekin oli kaikki pakko käydä katsomassa.
Matkan kohokohta taisi olla turistikohde Haukka ja Kotka, tai siis kaksi elävää petolintua, joiden kanssa sai ottaa poseerauskuvan viidellä eurolla (en muista mitä se oli Unkarin rahoissa). Minulle annettiin käteen sellainen iso naarashaukka, joka oli muuten painava. Se oli kaunis! Jos vain joskus pääsisi sellaista kouluttamaan... Menettäisin varmaan näköni.
Sitten pitkien kävelymatkojen jälkeen tuli uusivuosi. Ensiksi meille tarjottiin hotellilla ateria, ja sitten odottelimme vuoden vaihtumista katsellessamme kahta paria tanssijapareja, jotka olivat joutuneet sinne laivalle esiintymään. Toinen pari oli vatsatanssijapari (joista toinen oli huomattavan pihalla siitä, mitä tapahtui), toinen klassinen (joiden lopettaessa kukaan ei ikinä tajunnut niiden lopettaneen). Sitten meille tuotiin shampanjapullot ja yleisesti ilmoitettiin, että minuutti jäljellä.
Ainakin Amerikassa ja Italiassahan tässä tilanteessa alkaa hirveä huuto, eikö vain?
Unkarissa ne nousi ylös seisomaan, otti rakastaan kädestä kiinni tai seisoi itsekseen ja alkoi laulaa.
Tässä tilanteessa minulla ja italialaisilla lohkesi suu auki. Voiko uutta vuotta odottaa näinkin? Kyllä näköjään voi, ja minusta se oli kaunista. Sitten vuosi vaihtui, pariskunnat vaihtoivat suudelmat ja kaikki juoksivat ulos katsomaan ilotulitusta... Kai sitä sellaiseksi voi kutsua. 00:20 1.1.2012 koko päivän kävelemisestä väsynyt Sisko kipitti nukkumaan. Hyvää uutta vuotta!
Sitten seuraavana päivänä opin, että Unkarissa pidetään hirveästi paprikasta. Niillä on jonkinlainen paprikakastike, joka on muuten pirun hyvää~! Sitten joskus, kun joudun opettelemaan kokkaamaan, haluan oppia tekemään sitä. Usein ei tule syötyä jotain niin hyvää, kuin mitä se kastike oli. Tässähän tulee ihan nälkä ajatellessakin!
Ja sitten köröttelimme kotiin~! Tällä kertaa 10h putkeen. Se tuli nukuttua todella huonosti :/
Nukun täällä muuten ihan hirveästi. Kokoajan! Johtuuko se siitä, että joudun ensin kääntämään kaiken päässäni englanniksi, sitten suomeksi? Luultavasti. Kuten esimerkiksi eilen, kun kävimme katsomassa Sherlock Holmesin, tietenkinhän se oli italiaksi, mutta minulla oli sentään etulyöntiasema ja olin nähnyt sen englanniksi suomitekstityksillä. Mutta silti, kaksi tuntia muutenkin hieman puuduttavan elokuvan jälkeen, kun sitä oli vielä yrittänyt ymmärtää italiaksi, niin minua alkoi särkeä päätä. Mitään ei oltu syöty sinä päivänä - okei, pizzapala -, ja käytiin jossain kahvilassa sitten 22:30 syömässä jotain pientä. Valitettavasti minä en saanut kuin mukillisen teetä alas kahdella keksillä, ja sitten kotiinpalatessa meinasinkin pyörtyä. Minusta tuntuu, että hostvanhempani eivät ihan ymmärtäneet, että mikä minua oikein vaivasi, kun kävelin kadulla kuin humalainen ja aloin voida pahoin nähdessäni pannukakkuja.
Sitten on enää Suomenmatka jäljellä! Sekin uuteen päivitykseen~>
Joten 30.12.2011 otimme ison yhdeksän hengen tosiruman minibussin ja lähdimme ajamaan kohti Unkaria. Ensiksi kyllä pysähdyttiin Sloveniassa, koska kymmenen tuntia oli kuulemma liian pitkä aika ajaa, mutta tämä nyt oli vain huono selitys sille, että halusimme nähdä Lubjlajaban! En todellakaan osaa kirjoittaa sitä oikein, mutta siis Slovenian pääkaupungin. Meillä oli keksustassa kiva neljän tähden hotelli ja siitä sitten lähdettiin kävelemään.
Huom: Viisi päivää ulkomailla, matka sisältää kävelyä ja syömistä. Toivon, että nautitte lomasta kanssamme!
Tämä tarttee musiikkia kyllä nyt...
Biisi: The hangin' tree - Fanmade
Lubijabana on ihan nätti kaupunki, ainakin näin talvella. Siellä on keskustassa joka paikka valaistu kummallisilla ukoilla, jotka liitää kohti tuntematonta pähkinänkuoressa... Siltä ne ainakin näytti! Sitten siellä oli joka kulman takana pieniä kojuja, joista sai ostaa joko lämmintä suklaata tai lämmintä viiniä. Kumpaakaan ei ostettu. Ja lopulta siellä alkoi vielä sataa lunta!
Se oli hirveä hetki, kun lunta alkoi sataa. Siis ei minulle, vaan koko muulle turistiporukalle. Mitä nyt tehdään? Lunta! Lunta! Lunta! Me kastumme!
...
Se oli vain lunta...
Kohta luulin päätyneeni Englantiin, sillä jokainen kipitti lähimpään kauppaan josta sai ostettua sateenvarjon. Tämän jälkeen siitä lähtikin tahtojen taistelu, Sisko vs. italialaiset, kun Sisko ei halua sateenvarjon alle ja italialaiset olivat ihan varmoja, että nyt Sisko kastuu ja sairastuu, mutta Sisko oli suomalaisena sitä mieltä, että lumisateella ei sateenvarjoa tarvita. Arvaappas kummat voitti tämän viisi päivää kestäneen taistelun? Sisko! Ja arvaappas kuka tuli kipeäksi? Italialaiset!
Yritän jossain välissä laittaa jotain kuvia tänne, mutta en nyt kun en keksi, että missä ne kuvat ovat... Ja niitä on muuten 2000! Heilahtaneita ei ole poistettu.
Takaisin Sloveniaan! Hmm.. Ei minulla oikein ole sieltä muuta kerrottavaa... Ruoka oli hyvää, hotellissa näkyi jääkiekkoa. Mennäänpäs Unkariin.
Unkarissa meillä oli minun yllätyksekseni laivahotelli. Se oli mielenkiintoinen, ikinä en ole sellaisessa ollut! Tai siis kun se ei lähtenyt joelle, vaan se pysyi paikallaan. Mielenkiintoinen, hytit oli kyllä vähän pieniä kuten laivoissa nyt yleensä. Ei se haitannut, sinne mahtui ihan hyvin nukkumaan tai hostserkun kohdalla soittelemaan poikaystävälle.
Budapestissä siis olimme, unohdin mainita. Eli siis pääkaupunki. Se oli kanssa nätti kaupunki, isoja koristeellisia rakennuksia ja jälleen jouluvaloja. Ja kivoja kirkkoja! Nekin oli kaikki pakko käydä katsomassa.
Matkan kohokohta taisi olla turistikohde Haukka ja Kotka, tai siis kaksi elävää petolintua, joiden kanssa sai ottaa poseerauskuvan viidellä eurolla (en muista mitä se oli Unkarin rahoissa). Minulle annettiin käteen sellainen iso naarashaukka, joka oli muuten painava. Se oli kaunis! Jos vain joskus pääsisi sellaista kouluttamaan... Menettäisin varmaan näköni.
Sitten pitkien kävelymatkojen jälkeen tuli uusivuosi. Ensiksi meille tarjottiin hotellilla ateria, ja sitten odottelimme vuoden vaihtumista katsellessamme kahta paria tanssijapareja, jotka olivat joutuneet sinne laivalle esiintymään. Toinen pari oli vatsatanssijapari (joista toinen oli huomattavan pihalla siitä, mitä tapahtui), toinen klassinen (joiden lopettaessa kukaan ei ikinä tajunnut niiden lopettaneen). Sitten meille tuotiin shampanjapullot ja yleisesti ilmoitettiin, että minuutti jäljellä.
Ainakin Amerikassa ja Italiassahan tässä tilanteessa alkaa hirveä huuto, eikö vain?
Unkarissa ne nousi ylös seisomaan, otti rakastaan kädestä kiinni tai seisoi itsekseen ja alkoi laulaa.
Tässä tilanteessa minulla ja italialaisilla lohkesi suu auki. Voiko uutta vuotta odottaa näinkin? Kyllä näköjään voi, ja minusta se oli kaunista. Sitten vuosi vaihtui, pariskunnat vaihtoivat suudelmat ja kaikki juoksivat ulos katsomaan ilotulitusta... Kai sitä sellaiseksi voi kutsua. 00:20 1.1.2012 koko päivän kävelemisestä väsynyt Sisko kipitti nukkumaan. Hyvää uutta vuotta!
Sitten seuraavana päivänä opin, että Unkarissa pidetään hirveästi paprikasta. Niillä on jonkinlainen paprikakastike, joka on muuten pirun hyvää~! Sitten joskus, kun joudun opettelemaan kokkaamaan, haluan oppia tekemään sitä. Usein ei tule syötyä jotain niin hyvää, kuin mitä se kastike oli. Tässähän tulee ihan nälkä ajatellessakin!
Ja sitten köröttelimme kotiin~! Tällä kertaa 10h putkeen. Se tuli nukuttua todella huonosti :/
Nukun täällä muuten ihan hirveästi. Kokoajan! Johtuuko se siitä, että joudun ensin kääntämään kaiken päässäni englanniksi, sitten suomeksi? Luultavasti. Kuten esimerkiksi eilen, kun kävimme katsomassa Sherlock Holmesin, tietenkinhän se oli italiaksi, mutta minulla oli sentään etulyöntiasema ja olin nähnyt sen englanniksi suomitekstityksillä. Mutta silti, kaksi tuntia muutenkin hieman puuduttavan elokuvan jälkeen, kun sitä oli vielä yrittänyt ymmärtää italiaksi, niin minua alkoi särkeä päätä. Mitään ei oltu syöty sinä päivänä - okei, pizzapala -, ja käytiin jossain kahvilassa sitten 22:30 syömässä jotain pientä. Valitettavasti minä en saanut kuin mukillisen teetä alas kahdella keksillä, ja sitten kotiinpalatessa meinasinkin pyörtyä. Minusta tuntuu, että hostvanhempani eivät ihan ymmärtäneet, että mikä minua oikein vaivasi, kun kävelin kadulla kuin humalainen ja aloin voida pahoin nähdessäni pannukakkuja.
Sitten on enää Suomenmatka jäljellä! Sekin uuteen päivitykseen~>
Täällä taas
Väsähdinkin edellistä blogitekstiä kirjoittaessa, en jaksanut jatkaa uuteenvuoteen. Hoidetaanpas se nyt alta pois...
Brenda ei halunnu ennustaa miulle teelehdistä. Se vaan käänsi päänsä pois. Ilkeä koira!
Okei, eli siis uusivuosi... Eikun mennäänpäs toiseen joulujuhlaan ennen sitä.
Kävimme siis jälleen Milanon suunnalla syömässä. Sinne ajaa sen kolme tuntia, mikä antaa aikaa nukkua. Sitten väsyttääkin koko päivän. Joka kerta, kun ollaan menty Milanoon, niin minä olen väsähtänyt sitten kesken päivän. Tällä kertaa en! Mutta sitten nukuin autossa. Se on vaikeaa, kun radiota huudatetaan täysillä ja vedetään karaokea samaan aikaan. Siis karaoke olisi ihan kivaa, jos ihmiset osaisivat laulaa. Mutta se on pääasiassa huutamiskilpailu. Tai siis kiljumiskilpailu. Siis mie en ite ole hirveän hyvä laulaja, siis niiku oikeesti. Sen takia mie en periaatteessa halua kieltää keneltäkään laulamista; Rottatouille elokuvassa sanotaan: "Kuka vaan voi kokata." Mie sanon et kuka vaan voi laulaa! Mutta nyt kun ollaan ajeltu ympäri Italiaa ja huudatettu Adelea ja kuunneltu erään nimeltä mainitsemattoman italialaisen laulamista... Mie oon huomannut, että maailmassa on niitäkin, joilta laulaminen pitäis ehkä kieltää...
Mutsiis, hei, Milanossa siis. Siellä syötiin (siellä oli KOKO hullu suku paikalla. Vee...) lasagnea~! Muuta mie en oikein muistakkaan... Ja juotiin shampanjaa. Sitten meillä oli joku hauska arvuutuskilpailu, meiän isäntä heijasti kankaalle julkkisten kuvia ja meiän piti tunnistaa ne (Ekana tuli Abba, btw. Olikohan ihan miun kunniaksi? Toivottavasti ei, sillä sitten mie syön jonkun...). Osa kuvista ei ollu ihan tunnistettavissa, ne oli joko alastomia tai puolialastomia naisia... Tällä meiän isännällä on kummallinen huumorintaju. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että hän saa joka joulu/syntymäpäivä lahjaksikummallisa alushousuja ja hänen pitää näyttää ne kaikille. Ekoissa juhlissa missä mie täällä olin (hänen syntymäpäivänsä) hän sai lahjaksi bokserit, joissa oli suden kuva ja ku niitä paino, ni ne ulvo. Traumoja. Oonkohan mie muuten selittäny tän jo? Saattaa olla että olen, mutta tuleepahan viestini selväksi. Traumoja.
Mutta mielenkiintoisin osa siinä päivässä oli lahja, minkä joku tuntematon hostsukulainen minulle antoi: Korvakorut.
Kiitos lahjasta! Mie tein niistä kaulakorut!
-> Minulla ei ole korvakoruille reikiä <- Se oli muuten kivaa (siis korvakorujen tuhoamin), väänteli ne kiinnikeosat niistä pois ja nauro pahisnaurua. Yllättävän rentouttavaa! Italialaiset katto taas vaihteeksi minua ku sekopäätä. Muuta jännää ei siellä tapahtunutkaan~! Mainitaan vielä, että jos pääsette ikinä syömään kunnon italialaista panettone-nimistä kakkujuttua, olen pahoillani puolestanne. Ehkä joku pitää siitä, koska jonkunhan siitä on pidettävä kun sitä kerran syödään täällä ihan hirveästi. Mutta kaikki, joille minä olen puhunut, ovat vihanneet sitä...
Panettone on siis iso kuivakakku, johon pistetään esimerkiksi mandariininkuorta ja se maistuu todella tehdastekoiselta. Siinä kakkujutussa on ideana, että se kohotetaan kolme kertaa. Sitten sitä mainostetaan telkkarissa suuuurena herkkuna, josta leikataan sellanen päänkokoinen pala ja annetaan pikkulapsille, jotta se pala näyttää vielä isommalta ja sitten se pikkulapsi pistää sen palan suuhun ja yrittää hymyillä.
Jotenkin italialaiset ruokamainokset on muutenkin tosi pakollatehdyn näköisiä. Toisaalta, en kyllä enää muista suomalaisiakaan, mutta siis italiassa ainakin kaikissa ruokamainoksissa ne vaan pistää jtn suuhun ja alkaa virnuilla. Niitten suu ei enää ees liiku, että periaatteessa se näyttää siltä, että ne pidättelee sitä ruokaa siellä suussa kielen ulottumattomissa kunnes kamera lopettaa kuvaamisen ja et ne saa sylkeä sen pois. Vähänniiku Simpsoneissa! Ja panettone saa olon tuntumaan tasan juuri tuolta.
No nyt tääkii vaan pitenee.. Pistetäänpäs se uusi vuosi uuteen päivitykseen... Siitäkin tulee sitten pitkä.
Brenda ei halunnu ennustaa miulle teelehdistä. Se vaan käänsi päänsä pois. Ilkeä koira!
Okei, eli siis uusivuosi... Eikun mennäänpäs toiseen joulujuhlaan ennen sitä.
Kävimme siis jälleen Milanon suunnalla syömässä. Sinne ajaa sen kolme tuntia, mikä antaa aikaa nukkua. Sitten väsyttääkin koko päivän. Joka kerta, kun ollaan menty Milanoon, niin minä olen väsähtänyt sitten kesken päivän. Tällä kertaa en! Mutta sitten nukuin autossa. Se on vaikeaa, kun radiota huudatetaan täysillä ja vedetään karaokea samaan aikaan. Siis karaoke olisi ihan kivaa, jos ihmiset osaisivat laulaa. Mutta se on pääasiassa huutamiskilpailu. Tai siis kiljumiskilpailu. Siis mie en ite ole hirveän hyvä laulaja, siis niiku oikeesti. Sen takia mie en periaatteessa halua kieltää keneltäkään laulamista; Rottatouille elokuvassa sanotaan: "Kuka vaan voi kokata." Mie sanon et kuka vaan voi laulaa! Mutta nyt kun ollaan ajeltu ympäri Italiaa ja huudatettu Adelea ja kuunneltu erään nimeltä mainitsemattoman italialaisen laulamista... Mie oon huomannut, että maailmassa on niitäkin, joilta laulaminen pitäis ehkä kieltää...
Mutsiis, hei, Milanossa siis. Siellä syötiin (siellä oli KOKO hullu suku paikalla. Vee...) lasagnea~! Muuta mie en oikein muistakkaan... Ja juotiin shampanjaa. Sitten meillä oli joku hauska arvuutuskilpailu, meiän isäntä heijasti kankaalle julkkisten kuvia ja meiän piti tunnistaa ne (Ekana tuli Abba, btw. Olikohan ihan miun kunniaksi? Toivottavasti ei, sillä sitten mie syön jonkun...). Osa kuvista ei ollu ihan tunnistettavissa, ne oli joko alastomia tai puolialastomia naisia... Tällä meiän isännällä on kummallinen huumorintaju. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että hän saa joka joulu/syntymäpäivä lahjaksikummallisa alushousuja ja hänen pitää näyttää ne kaikille. Ekoissa juhlissa missä mie täällä olin (hänen syntymäpäivänsä) hän sai lahjaksi bokserit, joissa oli suden kuva ja ku niitä paino, ni ne ulvo. Traumoja. Oonkohan mie muuten selittäny tän jo? Saattaa olla että olen, mutta tuleepahan viestini selväksi. Traumoja.
Mutta mielenkiintoisin osa siinä päivässä oli lahja, minkä joku tuntematon hostsukulainen minulle antoi: Korvakorut.
Kiitos lahjasta! Mie tein niistä kaulakorut!
-> Minulla ei ole korvakoruille reikiä <- Se oli muuten kivaa (siis korvakorujen tuhoamin), väänteli ne kiinnikeosat niistä pois ja nauro pahisnaurua. Yllättävän rentouttavaa! Italialaiset katto taas vaihteeksi minua ku sekopäätä. Muuta jännää ei siellä tapahtunutkaan~! Mainitaan vielä, että jos pääsette ikinä syömään kunnon italialaista panettone-nimistä kakkujuttua, olen pahoillani puolestanne. Ehkä joku pitää siitä, koska jonkunhan siitä on pidettävä kun sitä kerran syödään täällä ihan hirveästi. Mutta kaikki, joille minä olen puhunut, ovat vihanneet sitä...
Panettone on siis iso kuivakakku, johon pistetään esimerkiksi mandariininkuorta ja se maistuu todella tehdastekoiselta. Siinä kakkujutussa on ideana, että se kohotetaan kolme kertaa. Sitten sitä mainostetaan telkkarissa suuuurena herkkuna, josta leikataan sellanen päänkokoinen pala ja annetaan pikkulapsille, jotta se pala näyttää vielä isommalta ja sitten se pikkulapsi pistää sen palan suuhun ja yrittää hymyillä.
Jotenkin italialaiset ruokamainokset on muutenkin tosi pakollatehdyn näköisiä. Toisaalta, en kyllä enää muista suomalaisiakaan, mutta siis italiassa ainakin kaikissa ruokamainoksissa ne vaan pistää jtn suuhun ja alkaa virnuilla. Niitten suu ei enää ees liiku, että periaatteessa se näyttää siltä, että ne pidättelee sitä ruokaa siellä suussa kielen ulottumattomissa kunnes kamera lopettaa kuvaamisen ja et ne saa sylkeä sen pois. Vähänniiku Simpsoneissa! Ja panettone saa olon tuntumaan tasan juuri tuolta.
No nyt tääkii vaan pitenee.. Pistetäänpäs se uusi vuosi uuteen päivitykseen... Siitäkin tulee sitten pitkä.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Joulu
Huu, olen ollut kuollut joulun jälkeen tän blogin kanssa! Aika korjata tilanne! Nyt päivitän tän yön aikana kaiken, mitä miun on pitäny kertoa maailmalle joulusta/uudesta vuodesta/epifaniasta/Suomesta.
Joulu
Muistaako joku sen miun tombola-selityksen? No, ei se nyt ihan niin mennytkään tässä perheessa : D Näillä olikin tapana, että kuppiin pistetään kaikkien nimet, sielt nostetaan kaksi lappua, ekassa lapussa on lahjan saaja, tokassa lahjan antaja. Ja sitten se antaja antaa lahjan saajalle. Se olisi ollut ehkä hauskempaa, jos kaikki olisivat oikeasti voineet antaa kaikille lahjan! Ja eräiden nimi tuli sieltä kokoajan... Ja minun ei melkein ikinä! Lopulta me kyllä kyllästyttiin siihen ja kaikki vaan antoi lahjat...
Mitäs kaikkea mie nyt siis sain...
- Inheritance-kirjan (Ja rupesin itkemään. En todellakaan odottanut sitä <3)
- Huivin
- Legginsit
- Punaiset alusvaatteet (?)
- Paidan
- 20e
- Monsterit OY elokuvan (<3!)
- Yöpuvun (... taas? Monesko tämä on, neljäs?)
- Kaikkea kivaa Suomesta! <3 Jätän ne tänään väliin...
- Metallikissa avaimenperä
Oli vähän tyttömäinen olo... Paljon pehmeitä paketteja... Mutta ei valittamista (Alusvaatteet... Punaiset...), koska se oli hauskaa!
Ruoka sinä päivänä ei valitettavasti ollut erityisen hyvää, mutta ei minulla kyllä ollut ruokahaluakaan, sillä päätä särki aikas perunasti... Se oli hirveää! Heti, kun pääsimme kotiin hostisovanhemmilta, niin minä nukahdin... Mahdoinko päästä peitonkaan alle? En muista!
Siinä meni siis jouluaatto... Syöden, syöden ja syöden, kunnes saimme lahjat. Joulupäivä taas meni ensin syöden (sinä päivänä erityisen hirveät ruuat... Ei pahalla, mutta paha maku jäi kyllä, enkä tainnut edes olla ainoa!) ja sitten nukkuen! Nukahdin taas sohvalle ja heräsin kahdeksalta... Syömään. Mitä muuta elämässä tarvitsee?
Sitten päästäänkin jo joulusta eteenpäin ja laitetaan ensimmäinen blogipäivitys nettiin. Seuraavassa sitten Slovenia/Unkari!
Joulu
Muistaako joku sen miun tombola-selityksen? No, ei se nyt ihan niin mennytkään tässä perheessa : D Näillä olikin tapana, että kuppiin pistetään kaikkien nimet, sielt nostetaan kaksi lappua, ekassa lapussa on lahjan saaja, tokassa lahjan antaja. Ja sitten se antaja antaa lahjan saajalle. Se olisi ollut ehkä hauskempaa, jos kaikki olisivat oikeasti voineet antaa kaikille lahjan! Ja eräiden nimi tuli sieltä kokoajan... Ja minun ei melkein ikinä! Lopulta me kyllä kyllästyttiin siihen ja kaikki vaan antoi lahjat...
Mitäs kaikkea mie nyt siis sain...
- Inheritance-kirjan (Ja rupesin itkemään. En todellakaan odottanut sitä <3)
- Huivin
- Legginsit
- Punaiset alusvaatteet (?)
- Paidan
- 20e
- Monsterit OY elokuvan (<3!)
- Yöpuvun (... taas? Monesko tämä on, neljäs?)
- Kaikkea kivaa Suomesta! <3 Jätän ne tänään väliin...
- Metallikissa avaimenperä
Oli vähän tyttömäinen olo... Paljon pehmeitä paketteja... Mutta ei valittamista (Alusvaatteet... Punaiset...), koska se oli hauskaa!
Ruoka sinä päivänä ei valitettavasti ollut erityisen hyvää, mutta ei minulla kyllä ollut ruokahaluakaan, sillä päätä särki aikas perunasti... Se oli hirveää! Heti, kun pääsimme kotiin hostisovanhemmilta, niin minä nukahdin... Mahdoinko päästä peitonkaan alle? En muista!
Siinä meni siis jouluaatto... Syöden, syöden ja syöden, kunnes saimme lahjat. Joulupäivä taas meni ensin syöden (sinä päivänä erityisen hirveät ruuat... Ei pahalla, mutta paha maku jäi kyllä, enkä tainnut edes olla ainoa!) ja sitten nukkuen! Nukahdin taas sohvalle ja heräsin kahdeksalta... Syömään. Mitä muuta elämässä tarvitsee?
Sitten päästäänkin jo joulusta eteenpäin ja laitetaan ensimmäinen blogipäivitys nettiin. Seuraavassa sitten Slovenia/Unkari!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)