Päivän piristys

Eilenkin olin kolme tuntia hämmentynyt vain Idiot in Italy- blogin tauosta/loppumisesta.

Yay! Kiitos Mudkip tästä huomiosta jonka annoit minulle Vyran Matkalla-raapaleisiin :') Ehdin jo ajatella, ettei minua kukaan seurannut loppuun/taukoon asti! *Netinvälineninteraktiivinen halaus*

Viimeinen päivitys

Palasin Suomeen kolme viikkoa sitten. Nyt olisi aika kirjoittaa paluusta.

Monelle muulle on Facebookin mukaan ollut vaikea palautua kotimaahansa. Minulle se kävi äkkiä, sillä heti Helsingissä jouduin opettelemaan käyttämään paikallisbusseja ja junia, sekä tietenkin opettelemaan suomalaista hiljaista kulttuuria, sillä sain luvan palata kotiin omine kyyteiteni. Ekaksi minä tajusin, kuinka hiljaisia me suomalaiset oikeasti olemme! Italiassahan asuin juna-aseman vieressä, mutta kun pääsin Helsingin rautatieasemalle, minut hämmensi se hiljaisuus. KUKAAN EI HUUTANU! Eikä kyllä rientänyt auttamaan neitoa hädässä, sillä matkalaukkuni meinasi hajota käsiin kun työnsin sitä eteenpäin kiroillen. Mutta oli mielenkiintoista kuunnella suomalaista puhetta, joka oli rauhallista, eikä särkenyt korvia. Jotenkin silloin junassa olo oli rauhallinen, kuin olisin ollut turvassa.

Kotona vähät asiat olivat muuttuneet, ja sekin helpotti laskeutumista omaan rauhaan. Ja nyt, kolme viikkoa kokemuksen jälkeen minusta alkaa tuntua, että olen oikeasti palautunut täydellisesti maahani.

Yksi tärkeimpiä opetuksiani matkaltani taisikin olla, että miten rakastan omaa maatani. Esimerkiksi viime viikon olin leirillä ja jäinkin siellä pitkiksi hetkiksi vain katsomaan Suomen täydellistä luontoa ja kaikkea sitä, mitä se päällemme heitti (esimerkiksi ukkosmyrskyjä ja pinkkejä auringonlaskuja. VOU!) Kaikki on täällä Suomessa toiminut, enkä ole joutunut stressin alaiseksi koko kolmessa viikossa. Elämä muuttui heti niin helpoksi ja yksinkertaiseksi! Huomaan nyt, kuinka paljon olen rohkaistunut vuoden aikana, olen tehnyt itselleni radikaaleja päätöksiä ja muuttanut täysin tapaa, millä katson itseäni.

Ja nyt, kun olen pelännyt vuoden muiden mielipiteitä, niin nyt minä en enää pelkää joka sanomistani/tekemistäni. Suomessa tietyt asiat otetaan niin paljon kevyemmin vastaan ja se helpottaa jokapäiväistä ihmisten kanssa olemista. Italialaisten piti olla helppoja, mutta heilläkin on tapansa, joista he eivät päästä irti. Aivan kuten jokaisessa muussakin maassa.

Luulen, että joulusta osaan jo kaivata Italiaan (tai... Ehkä joulun jälkeen?), mutta tähän mennessä en ole paljoa ajatellut kaipuuta tai palaamista. Edellisellä kerralla kun sinne matkustin minulta meni vuosi haluta palata. Eilen tajusin ajattelevani, että olisipas kiva käydä siellä Etelä-Italissa, mutta pohjoista en oikein halua ajatella vieläkään. Tietenkin koin monia ihania kokemuksia matkoillani, mutta eräät kuudennen kuukauden tapahtumat jättivät minuun kuitenkin syvemmän haavan kuin mitä päällepäin näkyi. Huokaisu...

Aina välillä mietin, oliko lähtö oikea ratkaisu. Mutta aina miettimisen jälkeen päädyn tulokseen, etten ole tehnyt ikänäni järkevämpää valintaa! Vuodessa ehtii nähdä niin paljon, ja nyt katsotaan seuraavan vuoden aikana oikeasti mitä olen oppinut ja pystynkö ansaitsemaan viiden ÄLLÄN paperit ylppäreistä sitten siitä seuraavana. Se on muuten pakko ansaita.

Nyt kuitenkin rupean tekemään itselleni kaappia. Kiitos, että olet seurannut tätä blogia. Jatkan tämän kirjoittamista joskus, jos tulee uusia seikkailuja! Mutta toistaiseksi, näkemiin.

Ultimo giorno

Yritä tässä nyt sitten kirjoittaa jotakin, hittolainen...

Kello on nyt 9:39, kaheltatoista myö mennään viimesen kerran La Speziaan ja siitä sitten lähetään junalla kohti Roomaa, jossa vietetään vielä yksi yö kaikkien muitten vaihtareitten kanssa ja huomenna se ois sitten lähtö takaisin. Kolmen jälkeen sunnuntaina olen takaisin Suomessa, siitä hyppään sitten junaan ja kuuden aikoihin olen ehkä sitten kotona.

Biisi: Lullaby for stormy night - ????

Kerrotaan hauska yksityiskohta, nää biisit mitä mie parhaillaan kuuntelen olen lisännyt suosikkeihini Youtubessa 9.9.2011 eli päivänä jolloin lähdin. Kuuntelen tässä vuotta takaperin <3

Ens kirjoituksessa mie käyn läpi enemmän tunnelmia ja kertaan miun vuotta, tässä mie päivittelen viimeiset päivät. Ja ens kirjoitus tulee muuten sitten Suomessa!

Hostsisareni sai tiistaina tehtyä äh... "ylioppilaskirjoituksensa" ja se tarkoitti että hänenkin lomansa alkoi viimein, ja koska hän oli opiskellut koko miun kesän niin hän yritti viimeisinä päivinä hengata miun kanssa.

Biisi: On my way - Phil Collins

Se taas tarkotit vähänniiku sitä, että myö keksiviikkona käväistiin rannalla polttamassa itsemme - hän poltti selkänsä ja jalkansa, minä samat asiat mutta pahemmin! - ja illasta meiät kutsuttiin pelaamaan jalkapalloa. Oltiin vähän parempia ku Italian joukkue Espanjaa vastaan ja peli päättyi 4-4 kun mie sain tasotettua 4-2:sta kahdella maalilla. Jalat on kyllä vieläkin siitä kipeinä ja vaikka miusta tuntu et mie vaan seisoskelin siellä kentällä niin italialaiset kuittas, et miten sie Sisko jaksat juosta noin paljon, ja et taidetaan siellä Suomessa sittenkin pelata jalkapalloa ku siekin olet noin hyvä. Ja minä sentään vihaan jalkapalloa...

Biisi: Long Way - 77 Bombay Street

Torstaina oli viimeinen työpäivä ja ihmisiä lappas kokoajan hyvästelemäs-... MISSÄ MIUN SAAMANI SUKLAAKEKSIT ON! (Öm, tuli just nyt mieleen, kanadalainen anto miulle suklaakeksejä mut missä ne nyt on... Niit oli vielä!) Niin siis lappas porukkaa hyvästelemässä. Tunteellinen kerta muutenkin, sillä sitten mentiin työporukalla syömään viereiseen pizzeriaan.

Biisi: To Zanarkand - Final Fantasy X

Okei, kuittaus, pizza oli hyvää eikä ne polttanukkaan niitä tällä kertaa kuten edellisellä kerralla kun kävin siellä syömässä kanadalaisten kanssa. Seura oli hyvää, plaaplaaplaa, mutta illan kohokohta oli sitten ne ekat kunnon hyvästit jotka pisti tajuamaan, että täähän alkaa loppua: Ku mie jouduin sanomaan hyvästi miun kanadalaiselle työkaverille, jonka kanssa ollaan hengattu seittemän kuukautta. Hän kuljetti minut autollaan tutusti kotiovelle asti ja sitten siinä kun hyvästejä sanottiin niin molemmathan siinä purskahti itkuun.

Biisi: Haunted - Taylor jokin...

Ei jatketa siitä aiheesta enempää, muuten itken taas vähän lisää. Eilen käytiin hostsisareni kanssa seikkailemassa yläilmoissa, eli suomeksi myö mentiin seikkailupuistoon, jossa piti taiteilla milloin minkäkin vaijerin turvin kahdenkymmenen metrin korkeudessa.

Siitä ei tullut mitään.

Eikun tulipas, minä olin loistava! Kuhan siitä säännöt tajusin, niin korkeanpaikan pelko unohtui hetkessä ja meni siinä joku kymmenen minuuttia yhden radan läpimenemisessä. Toisin kuin eräillä... Meiän eessä meni porukka, jotka oli suhteellisen hitaita, sillä ne alotti viistoista minuuttia aikasemmin ku myö ja silti mie seisoskelin lopulta kokoajan niitten takana odottelemassa, että ne menis etiäpäin! Ratoja oli: Vihreä - helppo, Sininen - hiukan vaikeampi, Punainen - Vaikea, Musta - "Olet alaikäinen, ei sinua voi päästää tähän!" Mie suoriuduin kaikista kunnialla - mustaan eivät päästäneet! - mutta samoin ei voi hostserkustani sanoa. Hän jumiutui kymmeneksi minuutiksi punaisessa erään liaanin kohdalle, eikä uskaltanut hypätä. Meitä oli lopulta viisi siinä häntä kannustamassa, minä ehdin jo itseasiassa kiertää ympyrän ja palata takaisin hänen luokseen. Lopulta hän rohkaistui ja sai hypättyä huiman kahden metrin matkan kymmenen metrin korkeudessa. Ja sen jälkeen meiltä meni vielä puoli tuntia päästä se rata läpi, joka kesti takaa tulevilta sen kymmenen minuuttia.

Ps, olen allerginen hidastelijoille.

Meh... Aattelin viel kirjoittaa eilisillastakin, mut ei siinä oo oikein kirjoitettavaa. Pakkasin, haettiin pizzat, syötiin ja lopulta myö tytöt kyllästyttiin ja mentiin nukkumaan. Nyt mie lopetan taas tän tyhjäpäiväisen kirjoittamisen ja pakkaan loppuun asti, kaksi tuntia jäljellä! Hyvää yötä, arrivederci, nähään Suomessa!

Viva la spagna/Forza azzurri!

Kuka tietää mikä tärkeä päivä oli 1.7!? Se oli tärkeä päivä jollekin maalle, tiesitkös? Se tarkoitti sitä, että siellä syötiin hyvin, sen maan väreihin pukeuduttiin ja siellä laulettiin yhdessä jotain tärkeitä lauluja. Ja kaikki juhlivat Italiassa asti!

Mutta sitten tuli jalkapallo, Espanja perkele voitti ja Kanadan kansallispäivä meni sitten vähän siinä...

Eilen siis oli kyseinen päivä, joka meni miun osilta kolmen kansan juhliessa mitä lie: Ekaksikin miut kutsuttiin by kanadalaiset juhlimaan heidän kansallispäiväänsä, sitten jalkapallo ja aluksi kannatettiin Italiaa, mutta sitten hiljennyttiin Espanjalle.

Mie aloitan kertomisen Kanadapäivästä.

Myö siis mentiin kanalaisten kanssa armeijan/amerikan jollekin alueelle, joka oli suljettu aidoin ja sieltä löytyi sitten ihan toinen maailma keskeltä Italiaa; Yllättäen kylttien ja puhuttu kieli vaihtui englanniksi, sieltä löytyi elokuvateatteria ja uima-allasta ja kaikenlaista tälläistä pientä, ja italialaisista sai puhua pahaa niin paljon kuin halusi. Tämä alue siis kuului armeijalle, mutta se oli vähän kuin amerikkalaisten turvapaikkka keskellä hullua Italiaa, missä he saivat olla omia itsejään ja syödä pahaa ruokaansa.

Meidän päivä sisälsi uima-altaalla lojumista, pikkulasten kanssa leikkimistä, vaahteralipun heiluttamista ja syömistä. Paljon syömistä. Jokainen meistä oli suhteellisen kyllästynyt italialaiseen ruokaan, mikä on hyvää, mutta periaatteessa maistuu aika tylsältä sellaiselle, joka on joskus syönyt meksikolaista/intialaista/kiinalaista ruokaa - MAUSTEISTA RUOKAAAAAAAAAA! Hittoon basilika, pippuri olikin hiton kiva kaveri kun en ole sitä vuoteen nähnyt.

Ps: Niillä oli jotain sikatulisia sipsejä! Mie olin taivaassa.

Siinäpähän me sitten syötiin ja puhuttiin englantia. Olivat hullut tehneet seitsemää erilaista salaattia, ja pistivät barbequetkin pystyyn. Ensimmäisen lautasellisen jälkeen oli jo ähky, mutta jälkiruokaan päästessä mie en enää ees päässy ylös tuolilta. Hitot, olen syönyt koko vuoden paljon ja hyvin, mutta tällä kertaa kanadalaiset vei voiton: Heillä oli parempaa ruokaa.

Jälkiruuasta vielä sen verran, että meillä oli mansikka... Kermavaahto... Teeleipä... Kakkua! Eli teeleivät mansikoitten alle ja sitten kermavaahtoa päälle. Ois ollu hyvää jos ois jaksanu syyä. Parempi oli sitten ihan perus... Smosh? Smäsh? Smush? En tiedä, eli vaahtokarkki ja suklaakeksejä. Paahdettu vaahtokarkki suklaakeksien välissä, niin, että suklaa ja vaahtokarkki oli sulia ja sitten nomnomnomnomnom.

No joo, sitten se oli jossain välissä ohitse ja miut kuskattiin takaisin Sarzanaan noin puoli tuntia ennen peliä. Koko kaupunki oli jo siinä vaiheessa liikkeellä sinisissä paidoissaan ja Italian liput kourassa - ja minä, punaisessa paidassa. Katsoivat vähän pitkään, sillä puneinenhan oli Espanjan väri! Kipitin muuten äkkiä kotiin ja vedin pitkän pelipaitani päälle ollakseni turvassa. Hetken taisin seisoskella omassa huoneessa ja katsella minulle annettua italianlippua, samalla kun perheeni järjesti kolmelle telkkarille kotikatsomon, kun itse päätin mennä muiden italialaisten mukaan kaupungille juhlimaan! Lippu niskaan ja menoksi.

Ei kyllä mennyt ihan niin kuin oltiin toivotti, Espanjahan sen pelin vei. Oli meitä joku viitisen sataa aukiolla katsomassa ja tunnelma oli aika laimea toisen maalin jälkeen. Puolet porukasta lähti pois väliajalla ja kanadalaisten kanssa todettiin (niitä löytyi sieltäkin) että jääkiekko on vähemmän ennustettava peli.

Espanja vähän nöyryytti pieniä italialaisia. Parasta oli siinä vaiheessa kun Torres laitettiin kentälle: Italialaiset olivat ihan hiljaa. Mitään ei kuulunut. Minä ehdin vain ajatella: "Voi paska", mutta sitten piti keskittyä pitämään pokerinaamaa - minua pidettiin outona kun nauroin joka maalille... Ne oli niin selvistä paikoista, yhdessäkin italialaiset keskitty huutamaan tuomarille enemmänkin kuin puolustamaan. Siis kyllähän Italia yritti itekkin maaleja tehdä, niillä oli nättejä paikkoja, mut aina ku Espanjalla oli paikka ni nehän teki maalin. Ja sitten tuli Torres ja veti kauniin maalin ja italialaiset hautasivat päätään käsiinsä.

Lopulta ainoa joka lähti paikalta hymyillen olin minä: Minusta koko peli oli hassu. Espanja pyöritti väsyneitä italialaisia, jotka ei ees jaksanu juosta lopussa. Heillä oli energiaa, miun joukkue oli ihan poikki Super Mariota myöten.

Noh, peli oli selvä ekan maalin jälkeen ja miulla oli hauskaa seurailla sitä aukioltakäsin. Melkein opin tykkäämään jalkapallosta, mutta vain silloin kun nämä kaksi joukkuetta pelaa vastakkain.

Miks mie kuuntelen Nirvanaa...

Harvinainen sairaus

Viisi päivää jäljellä siihen, että mennään Roomaan.

Suomesta lähtiessä miulle takertui mukaan sellainen harvinainen sairaus, kuin matkastressi. Se tarkoittaa sitä, että joka kerta kun valmistelen laukkua lähtövalmiiksi ja joku tulee vierelle kertomaan mitä pitää tehdä, miten pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä, mie hermostun. Tauti ilmenee tiuskimisena, huutamisena ja muun maailman totaalisena ignooraamisena.
Hyvä syy jättää pakkaukset yömyöhään tai viimeiseen hetkeen, kukaan ei yritäkään neuvoa.

Toistaiseksi on ollut sen verran tylsää, että minä olen jo aloittanut tavaroitteni pakkaamisen. Riemukseni olin jo huomannut, että saan helposti kaikki tavarani mahtumaan ihan mihin vain, eikä tarvitse edes yrittää. Raivokseni toisaalta meille on annettu kahdenkymmenen kilon painorajat ja perheeni päätti, että tästä ei mennä yli koska et halua maksaa ylipainomaksua (*yrittää säilyttää mielenrauhansa toistaiseksi*). Asiaa helpottaisi, jos miulla ois lentoliput tai tietäisin, että millä lennolla tulen. Mutta eip, lentoliput ovat varmaan Roomassa odottamassa, enkä ole saanut edes selville lentoyhtiötä. Jos se on Finnair, selviän helpolla vaikka laukku painaisi 25k. Jos se ei ole, saatan olla kusessa.

Okei, koska italialaiset on päättänyt että pidetään suunnilleen se kahdenkymmenen kilon raja, miulle jäi ainoaksi mahdollisuudeksi laittaa jotain muutakin postissa kuin vaan kirjat. Laukku painoi testissä 23 kiloa, kohta testaan uusiksi, mutta olen jo laittanut sen kolme kiloa pois.

Biisi: Seven Nation Army - The White Stripes (ONNEA ESPANJA! <3)

Enyhoo, mitä yritän siis kirjoittaa, että olen jo menettänyt hermoni tämän pakkaamisen kanssa. Halusin jatkaa tänään tavaroitteni tutkimista, mutta jouduin odottamaan että hostäiti meni töihin, että saisin olla rauhassa eikä hän häseltäisi siinä vieressä. Italialaiset äidit: Talon päälliköitä ja pahimpia säheltäjiä ikinä.

Biisi: Animal I have become (aaah, jotain mikä rauhoittaa hermoja)

Nyt menen siis takaisin taistelemaan laukkuni kanssa. Siitä irtosi jo yksi kiinnitysjutuista ja enkös meinannut mennä paiskomaan sitä seinään. Katotaan nyt mitä saisin vielä tuonne pieneen laatikkoon niin, ettei se paina viittä kiloa enempää/hajoa käsiin... *Potkii seiniä*

Jos en saa pakattua tänään tarpeeksi hyvin sinä aikana kun hostäiti ei ole paikalla, mie luultavasti menen sekaisin. Miulla ei todellakaan riitä hermot pakkaukseen jos joku on siinä vierellä tai neuvoo.

Kunhan saan tämän tehtyä, niin tulen myöhemmin kirjoittamaan eilisestä, nyt kun vihdoin jotain tapahtui. Tiedätte kaikki mitä silloin tapahtui, jos tajuatte minä päivänä tätä kirjoitan ja miksi onnittelin Espanjaa: ESPANJA VOITTI EUROOPAN MESTARUUDEN! Italiaa vastaan : D Oi niitä pieniä surkeita italialaisia jotka ei tienny itkeäkö vai itkeäkö... Siitä siis hetken päästä, nyt ämpäri korville, jotain synkempää soimaan ja pakkaamaan.

Juhannusta- ko?

Italiassa ei vietetä juhannusta.

Noin sainpas sen sanottua! Nyt kerron miksi.

Suunnilleen samaan aikaan kun Suomessa juhannus, Italiassa alkaa kesä. Tämä taas tarkoittaa suunnilleen sitä, että viimeisimmän viikon +35 lämpötilat olivat kevättä. Joten jos olisin täällä vielä kuukauden, paahtuisin pahemmin. Nyt kyllä näyttää siltä, että saadaan helpostusta helleaaltoon ja yöstä saattaa sataa vettä.

Mikä riemun päivä tänään olikaan kun sain viimeinkin todistuksen! Tai... Jonkin vastaavan. Se on luultavasti jonkinlainen todistus vain meille vaihtareille, sillä siinä keskityttiin enemmänkin siihen, miten kieli- ja sosiaaliset taitoni olivat parantuneet, ei niinkään siihen mitä olin oppinut vuoden aikana itse koulussa. Katsotaan mitä saisin tästä suomennettua.

Arvosteluasteikko on 1-5, viitonen on paras;

Suhtautuminen uusiin tilanteisiin _ 5
Koulun sääntöjen noudattaminen _ 5
Käyttäytymisetiketin noudattaminen _ 5
Uusien kulttuurien hyväksyminen _ 5
Luokan elämään osallistuminen _ 5
Muiden mielipiteiden kuunteleminen _ 5
Vastuunottaminen _ 5
Tuntee oman kulttuurinsa _ 5

Italin puhuminen (kotiläksytyyliin) _ 4
Italian kirjoittaminen (samaan tyyliin) _ 3
Italian puhuminen _ 3
Italian kirjoittaminen _ 2
Harjoittaminen ja käyttäminen tiettyjä kieliä _ 3 (täh?)
Kyky tehdä itsenäisiä tehtäviä _ 4
Itsekseen työskentely _ 3
Kotitehtävien tekeminen _ 3

Ja... Nyt menee kyllä vaikeaksi suomentaa, mutta otetaan tuo viimeinen mikä hämmensi koko perhettä:
Oppilasslangi _ 2

Annteekssssi, mutta mikä tuo viimeinen on olevinaan? En todellakaan osaa puhua oppilasslangia, mikä lie onkaan.

Okei, sitten jokaisesta opiskellusta aineesta tuli kirjoitettu palaute. Yritän taas suomentaa pääpiirteet, mutta voi olla etten ymmärrä käsialoista mitään.
Italia: Oppilas on ollut tunneilla positiivisella asenteella ja on näyttänyt kiinnostustaan kyseiseen aiheeseen. Parantanut kielitaitoaan ja kirjoittanut hyväksyttäviä aineita.
Englanti: Erityisen hyvä puhujana ja kirjoittamaan, kykenee suoriutumaan annetuista tehtävistä ilman opastusta. Kielitaito erityisen hyvä.
Espanja: Oppilas on osoittanut kiinnostusta kieleen ja kykenee suoriutumaan kirjoitetuista tehtävistä.
Matikka: Oppilas ei ole osoittanut kiinnostusta aiheeseen, eikä ole tehnyt mitään tunneilla (näin lyhyesti suomennettuna!)
Geografia: Oppilas on osoittanut kiinnostusta aiheeseen ja on osoittanut gadhfiafaf adfjaijfa vasjviajvalkvfa (en saa selvää käsialasta O_o)
Taidehistoria: Oppilas on osoittanut kiinnostusta aiheeseen ja kielivaikeuksista huolimatta on yrittänyt parhaansa.
Liikunta: Osallistunut ahkerasti tunneille ja jotain positiivista.

Pääasiassa siis hyväksyttävä todistus. Matikka ei yllätä lainkaan, sillä en ymmärtänyt alkuunkaan mistä tunneilla puhuttiin. Viimeisestä kokeesta tuli kuitenkin vitonen ja sillä pääsin tästä aiheesta lävitse (ei puhuta siitä, miten se meni hieman 1 risti 2-tyyliin...) Espanjasta pelkäsin pahempaa murskausta, mutta pääsin näköjään hyväksytysti lävitse ja viimeisestä esseen rääpäleestähän tuli muuten seiska. Seiska oli miun luokalla kasi plussan arvoinen, joten muut luokkani tytöt tuijottivat sitä numeroa pitkään - hekö saisivat tuollaisia espanjasta? Haha.

Mutta nyt on koulukin ihan virallisestivirallisesti ohitse. Ostin tänään muuten viimeiset tuliaiset, tämän enempää kukaan ei tule saamaan, hahaha! Eikun... On siellä vielä yksi henkilö joka ei ole omaansa vielä tavaroideni joukkoon saanut, mutta hän onkin niin helppo, että minulla ei ole mitään kiirettä sen tuliaisen kanssa!

Ja vanhempani tulevat huomenna Italiaan! Saapi nähdä miten ensi viikko sujuu kun hekin ovat viimein kuvioissa (moi!), mutta on tätä jo odotettukin koko vuosi. Sitten jäljellä on yksi viikko ja se tarkoittaa pääasiassa sitä, että joka päivä pitää tavata joku ja hyvästellä! Huih, siinä sitten itketään...

Nyt on hyvä aika ruveta tekemään ei mitään henkevää. Arrivederci!

3 -1

Biisi: Tunnen elus end - Ott Lepland

Ihan heti aluksi otan esille tämän tärkeimmän asian: Lämmintä +35, viime yönä nukkuminen peiton kanssa kävi jo mahdottomaksi ja koko Italia on rannalla tällä hetkellä (miinus minä ja hostsisareni, sillä hän opiskelee eikä minua huvita mennä yksin sinne meduusojen keskelle)

Jäljellä on suunnilleen tasan kolme viikkoa miinus yksi päivä

Biisi: A thousand miles - Vanessa Carlton

Koulun päättymisestä on jo viikko, mutta ei kai siitä ole liian myöhäistä kirjoittaa. Samaan aikaan kun Suomessa oppilaat istuvat kevätjuhlan lävitse ja kuuntelevat kun rehtori toistaa vuodesta vuoteen samat asiat + saadaan todistukset ja päästään vapaalle, ysiluokkalaisille ilmoitetaan oppivelvollisuuden päättymisestä, abit julistetaan ylioppineiksi ja muuta hyvin virallista, mutta Italiassa... En osaakaan kertoa yleisesti, kerronkin vain meidän kouluistamme:

Suunnilleen lukuvuoden puolessa välissä viereisen koulun oppilas kuoli kolarissa. Tämän johdosta viimeisenä päivänä meidät käskettiin laittaa valkoinen paita päälle ja kirjoittaa tämän henkilön nimi paitaan kunnianosoituksena (jos ei tätä tehnyt, ei ollut mitään asiaan kouluun viimeisenä päivänä!) Viimeinen päivä ei muuten sujunut lainkaan kuten Suomessa, sillä menimmekin kentälle katsomaan jalkapalloa ja kunnioittamaan kuollutta poikaa erinäisin teoin. Ja pakko myöntää, vaikka kivisydäminen olenkin enkä tätä henkilöä ollut ikinä nähnyt, minun lähistölläni kukaan ei itkenyt yhtä kovasti kuin minä..

Eikä saatu edes todistuksia. Miun pitää kuulemma käydä koululla keskiviikkona/torstaina kyselemässä sen perään, että saan jotain näytettävää Suomeen.

Muuten täällä ei oikeastaan tapahdukaan mitään. Olen yrittänyt kysyä italialaisilta, että miten täällä vietetään kesää, mutta saan vastaukseksi vain: "Mennään merelle", mitä jos minä olen korviani myöten täynnä jo merelle menemistä, mitä muuta tässä maassa voi tehdä? "Mene merelle?" ARGH!
Sisko: "Mitä teet yleensä kesäisin?"
Italialainen: "Menen merelle."
Sisko: "Mistä pidät kesässä?"
Italialainen: "Merestä!"
Sisko: "Mitä aiot tehdä ensi viikolla?"
Italialainen: "Menen uimaan~!"
Sisko: "Mitä teit viime viikolla?"
Italialainen: "Olin merellä!"

Lopputulos: Italialaiset ajattelevat kahta asiaa: Syömistä ja merta!

Sisko: "Hei, voitko tavata tänään?"
Italialainen: "En tiedä, minun pitää syödä." Ja ei, tämä ei ole vain vitsi, mie oon oikeasti saanut juuri tämän vastauksen kun olen kysynyt jotakuta ulos. Kuka vielä ihmettelee miksen mene ikinä kenenkään kanssa kaupungille!?

Hyvä on, yksi poikkeustapaus on jalkapallo ja ensimmäistä kertaa elämässäni kiitän tämän lajin olemassaolosta, sillä sen ansiosta tänä kesänalkuna on tapahtunutkin jotain jännittävämpää kuin meeduusat! Eräs kaverini kutsui minut nimittäin pelaamaan tätä raivostuttavaa kansallislajia ja vaikka meidän joukkue hävisikin, he kutsuivat minut tälle viikolle uudestaankin ja todellakin aion mennä! Mitä nyt joku vuosi nakki ja makkara italialaiset sanoivatkin minulle, etten saisi enää ikinä tätä lajia harrastaa, mutta no, oli se ihan hauskaa illanviettoa.

JA HAH, RUOTSI HÄVIS ENGLANNILLE! (mitä, olen seurannut jalkapallon emmää... Ei, en ole saanut auringonpistosta vieläkään.)

Biisi: Pear Jam - Big Fish (elokuvan loppubiisi)

Tämän päivän suunnitelmissa on mennä sanomaan hyvästit amerikkalaiselle kaverilleni joka lähtee kotimaahansa keksiviikkona. Sitä ennen kuitenkin odotetaan, että ensin syödään perheen kanssa *lyö päänsä pöytään* ja sitten päästään hankkimaan junalippuja... Ruokailua odotellessa, tässä teille kuva yökkösestä joka tykkäsi minun kädestäni (: Arrivederci~!

Nyt kuunnellaan vaan taivasta!

Biisi: Sen näkeekin tosta otsikosta - Hector

Näppärimmät on varmaan taas jo lukenu netistä, että Italiassa oli taas tänään maanjäristys. Oikeastaan yllä oleva kartta näyttäisi, että niitä oli kuusi! Minulle asti tuntui kaksi ja siitähän se hauskuus taas alkoi.

Eli, eka tunti, oikeastaan koulupäivän toka tunti (mutta olen pahis ja tulen vasta tokalle tunnille), matikkaa. Mie saavun luokkaan (-myöhässä-) ja huomaan kauhukseni, että näähän tekee koetta. Ehdin istua paikalleni ja silloin kaikki menikin yllättäen sekaisin. Joku kiljas: "TERRAMOTO!", maanjäristys. Kaikki alko höpöttää, osa yritti lähteä pois luokasta, mie istuin paikallani ja ihmettelin, että mitä täällä tapahtuu, mie en nimittäin tuntenut maanjäristystä. Lopulta miekin kuulin sen huudon yli hieman jyrinää, mutta siihenhän se sitten loppui.
Meni noin viisi minuuttia, kun oppilaat yritti vakuuttaa opettajaa, et mein pitäs lähteä ulos ja sitten sireeni alko soida. Eli poistukaa hetimiten. No, me poistuimme ja odottelimme sitten molemmat kaksi koulua koulun ulkopuolella lopputunnin. Muuta ei tapahtunut ja saimme käskyn siirtyä sisälle.
Biisi: Lumi teki enkelin eteiseen - Hector

Toinen tapahtui historian ja italiantunnin välillä. Nää on periaatteessa kaksoistunnit, joten en ihan tiedä kummalla puoliskolla alkoi tärähtely. Mie olin kuitenkin lepuuttamassa silmiäni, joten olin rähmälläni pöydän päällä ja siinä tuntee ihan hyvin jos vaikka joku juoksee käytävällä. Joten minä tunsin tämän järistyksen ensimmäisenä luokastani ja muut seurasivat yhden hetken myöhemmin. Sireeni ei alkanut soida ja muutkin luokat olivat suhteellisen rauhallisia - ja tämä oli heikempi - joten poistuimme vain kymmeneksi minuutiksi opettajan omalla luvalla ja rehtori tuli sitten myöhemmin hätyyttelemään meidät takaisin. Sitten sekin sähläys loppui ja lähdimme kotiin.

Biisi: Mandoliinimies - Hector (miksi kuuntelen vain Hectoria tänään!?)

Noh, siinä se seikkailu. Mitäs muuta tässä olisi tapahtunut.

Sunnuntaina kävimme AFS:n kanssa Genovassa, eli Ligurian pääkaupungissa. Kävimme kurkistamassa Euroopan suurinta akvaariota vai mikä se onkaan suomeksi... Ja ei kyllä ollut näkemisen arvoinen. Mutta oli meillä sentään hauska päivä muiden vaihtareiden kanssa! Näemme toisemme myös viikonloppuna, sillä meillä on end-of-stay-leiri! Viiden päivän tiukka puristus, jossa keskustellaan taas vapaaehtoisten kanssa ja leikitään varmaan lisää suuteluleikkejä. Jokainen on odottanut tätä nyt jo pitkään!

Sitten onkin enää kuukausi jäljellä. 8.7. Olisi kotiinpaluu. Tästä keskusteltiinkin jo muiden vaihtareiden kanssa, miten viimeisenä päivänä istutaan kaikki 400 ulkona leirillä (meillä on Roomassa viimeinen leiri, joka kestää siis päivän) ja itketään jokaisen bussin perään joka lähtee ajamaan lentokentälle. Se tulee olemaan nostalgista, koska syyskuussa teimme saman asian, mutta emme itkeneet vaan tervehdimme jokaista tulijaa!

Äääh, höpötän taas turhia. Lämmintä on btw +30!

Kaksi kuukautta edessäpäin

Biisi: I'm Coming Home - JennaAnne

^- Taas sama biisi kuin toissakirjoituksessa. Hups!

Lämmintä +25, sisällä turhankin vilpoista, koulussa opettajat ja oppilaat riitelevät opiskelusta/kunnioittamisesta/opettamisesta ja ties mistä muusta, mutta mie oon iloinen. Ainakaan ei opiskella jos kaikki riitelee!

Suurin muutos elämässäni on ollut huutamisen lisääntyminen. Jokainen huutaa. Englannin opettajana naureskeli tänään italiantunnin jälkeen, että kun sinä Sisko palaat Suomeen koet suuren kulttuurishokin kun palaat maahan, jossa ruokapöydässä puhutaan kuiskaten. Tajusin tämän olevan ihan totta! Onneksi hiljaisuudessa oleminen on viimeistään tämän vuoden aikana tullut minulle tutuksi.

Tiesitkö muuten, että hiljaisuudella kestää vain pari sekuntia, että siitä tulee kiusallista.

Biisi: Fairytale - Alexander Rybak

*hatsiu* mille mie oon oikein allerginen? Ai, tuolle koiralle! Olipas tyhmä kymysys.

Okei, miulla ei todellakaan ole mitään kirjoitettavaa. Mitä tääl tapahtuu, öh... Miulla on työviikko, maanantaina olin yksin kaupalla ja siitä seurasi vaan yhtä sotkua. Lainopettaja ei välittänyt, hän vain edelleen väittää minua erinomaiseksi työntekijäksi *eioletotta*. Ja torstaina miun pitää mennä linnoitukseen myymään välipaloiksi kelpaavia asioita ja musiikkijuttuja. Siellä on kuulemma kylmä. Hurmaavaa! Tää tulee näyttämään niin hyvältä virallisissa papereissa!

Nyt puhun kyllä jo kummallisia asioita. Ehkä ois aika taas mennä nukkumaan?

Arrivederci!

Sinistä, sinistä ja valkoista

Se siitä. Aika päästää irti ja jatkaa elämää, tai siis vaihtarivuottta. Tänään se selvisi; Saan jäädä tähän perheeseen. Olen luopunut viimeisistäkin linkeistä edelliseen hostperheeseen ja nyt olen vapaa siitä ajatuksesta, että minun pitäisi käydä selvittämässä asiat heidän kanssaan; Minun ei tarvitse, sillä he eivät ikinä enää halua kuulla/nähdä/haistaa mitään minuun liittyvää. He tekivät tämän suhteellisen selväksi AFS:lle ja minulle sähköpostin kautta, joten minunkaan ei tarvitse enää heihin kiinnittää huomiota. Eli, jään tähän sijaisperheeseeni. Tavaroitani ei saada laitettua mitenkään järkevästi, joten ne jää vähän ympäri taloa kuten ovat olleetkin. Tähän siis kuuluu isä, äiti, oman ikäiseni tytär joka kävi Amerikassa ja... Koira! Paljon suloisempi kuin edellinen ja tämä pitää minusta : D Enyhoo, tulinpahan ilmoittamaan tämän, jos siellä oli vielä joku jota kiinnosti. Vettä sataa edelleen, huomenna menen kaupungille shoppailemaan ja nyt katsotaan neljäs PotC! Arrivederci! (Aa, ja tekstin otsikko tulee muuten kynsistäni. Valkoinen pohjaväri ja sit kahta sinistä. On muuten siistit!)

Yleinen kymysys~

Hei sinä, joka tätä luet. Muistatko aikaisempaa taustakuvaa? Sitä, jossa oli lentokoneen siipi. Se oli nätti, tiedän, mutta päätin päivittää. Mitä mieltä olet tästä?

On aikaa ja aurinkoa

Kesä on tulossa!

Sanovat, että kevätkuukaudet on täällä sään kannalta hullua. Välillä sataa, eikä mitenkään vähän vaan joku kaataa ämpäreillä vettä niskaan. Tunnin päästä lämpöasteet nouseekin sitten yli kahteenkymmeneen ja ruskettuminen jatkuu.

Tänään olen jo kauhistellut synkkiä myrskypilviä ja nauttinut lämpimästä kevätsateesta, mutta nyt on taas aurinkoista ja myrskypilvet on vaihtunu pieniin hattarapaloihin. Hassu sää.

Opin tänään uusia asioita tästä alueesta. Edellinen hostperhe kyllä jaksoi viedä minut katsomaan muita paikkoja, kuten Slovakian ja Unkarin, mutta mitä opin heiltä tästä alueesta? Apua, tätä pitikin miettiä! Okei, opin heiltä, että Ligurialaiseen ruokapöytään - no, pizzan kanssa - kuuluu Farinata niminen... Ruokajuttu... Mitä yleensä myydään pizzapaikoissa ja se sopii hyvin alkupalaksi! En tiedä mitä tämä sisältää.

Noin, nyt on leikitty kuvillakin ihan näin välillä.

Italia onkin ruuan kanssa hauska paikka, sillä jokaisella alueella on omat ruokansa. Miun piti ehkä puhua tässä päivityksessä tästä päivästä ja valittaa lisää entisestä perheestä, mutta miusta tuntuu, että ruoka on paljon kiinnostavampi asia.

Okei, eli, Liguriassa syödään farinataa. Itte en aluksi pitäny, mut nyt oon jo meinannu ittekin ostaa sitä - päädyin kyllä tuttuun turvalliseen Margerita-pizzaan, koska se vaan on hyvää! Ligurialaista on myös, tada da daadaadaa TADDADAA: Pesto! Niin, se vihreä mönjä! Tän mie tiiän mitä se luultavasti on: Öljyä, basilikaa ja pähkinöitä. Alunperin se tehtiin juuri tietyistä pähkinöistä, joita sai vain jostain täältä Ligurian alueelta, mutta nykyään siihen käytetään monia eri pähkinöitä. Itse olen tunnistanut ainaki cashew-pähkinät... Koska cashewit on hyviä!

Ja koska mie olen jo ehtinyt unohtaa, mitä muuta hyvää tällä alueella tehdään, mie höpötän pizzasta. Kaikki tykkää pizzasta, eikös vain? Jopa mie opin jossain välissä sitä syömään, vaikka aluksi juoksin kyllä karkuun. Ja jokainen osaa mainita oman lempipizzansa. Mikä on siun? Mexicana? Napolitana? Margherita? Vai jokin lähipizzeriasi erikoinen?

Miun on ehdottomasti Margherita. Suomalaiset aliarvostaa tätä mitätöntä pizzarassua, joka ei sisällä oikein mitään muuta kuin pohjan, tomaattimurskan ja juustonsa. Mutta monet eivät tiedä - ja monet kanssa tietävät! - että margherita oli ensimmäinen pizza! Hyvä on, kun menet wikipediaan, näet, että pizzoja oli eri muodossa kautta historian, mutta margherita tunnustetaan ensimmäiseksi. Enyhoo, se muodostuu kolmesta tärkeästä aineksesta: Basilikasta, mozzarellasta ja tomaateista. Ja minkä maan lippu tulee näistä väreistä? Arvasit väärin, se ei ole Meksiko. ITALIAN! Olipas se vaikea arvata...

Ja hei, kuka pitää pizzoista kuten Americana tai Mexicana, ainakin kotipizzan tyyliin? Tai suomeksi niistä pizzoista, joihin tungetaan ananasta? Hyviä, eikö vain? Miun mielestä ananas soppii pizzaan tosi hyvin!

Italialaiset ei ole tästä samaa mieltä! Olen käynyt täällä ollessani yli kolmessakymmenessä pizzeriassa (... Ja joka kerta tilannut margheritan...) ja yhdessäkään pizzassa ei ole käytetty ananasta! Italialaisille on outo ajatus käyttää ananasta pizzassa. Ranskalaisia perunoita? Täysin normaalia! Banaania? Menee! Mutta että ananasta? Hulluja nuo suomalaiset! Ananas on jälkiruokaa.

Itte tehdessäni ananas kyllä kuuluu pizzaan! Ja sillä sipuli, eikun siis ananas.

Okei, olenko höpöttänyt nyt jo tarpeeksi. Jos mie vaan lisään kuvan miun lempparipizzasta ja tekisin sitten jotain muuta. Arrivederci!

Tilannepäivitys

Nyt taitaa olla oikea hetki kertoa, mitä tässä viime viikkoina on tapahtunut, kun olo ei ole enää tuohtunut!

Joskus tulee vastaan ihmisiä, joiden kanssa ei vaan pärjää. Ajatusmaailmat menee ristiin niin elämisessä, pukeutumisessa, puhumisessa, puhumattomuudessa ja siinä, minkälainen toisen ihmisen pitäisi olla. Hiljalleen toisen "epäluonnollisuudet" alkaa ärsyttää enemmän ja enemmän ja kun tunteita ei saa purettua pois, ne kasaantuvat. Lopulta ihminen, joka alkaa ärsyttää, ärsyttää jokaisessa asiassa, mitä hän tekee. Rupeat ottamaan huomioon jokaisen asian tästä henkilöstä ja ne kaikki ärsyttävät sinua: Tapa, miten hän syö, miten hän niistää nenänsä ja kaikki loputkin. Lopulta et näe tässä henkilössä enää mitään hyvää.

Näin valitettavasti kävi minulla ja hostperheelläni. Ex-hostperheelläni. He alkoivat ärsyyntyä kaikesta: Siitä, että en puhunut paljoa (Ei minun tarvitse kokoaikaa olla puhumassa), asioista, joista puhuin kun puhuin, siitä, että halusin mennä ajoissa nukkumaan, etten joinain iltoina halunnut syödä yhtä paljon kuin edellisinä (... Miksi joka ilta pitää syödä niin paljon, että tulee paha olo?), että en osannut italiaa, että vihdoin olin oppinut italiaa, että olin iloinen, että olin surullinen, että olin paniikissa... Kaikesta, mitä olin, he suuttuivat.

Viimeinen pisara meille kaikille oli se, että mielipiteemme pukeutumisesta ei sopinut yksiin. Minua ei haittaa, vaikka pitäisinkin vaatteita, joissa on reikä, mutta taas heille tämä on täydellinen esimerkki siitä, etten kunnioittanut heitä. Niinpä viime viikolla koko päivän tappelemisen jälkeen ilmoitin ensin AFS:lle, etten halua enää asua tässä perheessä ja sitten sain ex-hostperheeni ymmärtämään saman pitkän keskustelun jälkeen. Heti seuraavana päivänä kävimme pitkän keskustelun myös AFS:n kanssa, ja kun oli selvää, että kukaan ei enää halunnut minun asuvan siinä talossa, sain lähteä pois.

Mitä siis nyt? Odottelen sijaisperheessä kunnes minulle löydetään uusi perhe. Kuulemma mielellään jokin, jossa olisi hostsisaruksia (mitkä tästä edellisestä perheestä puuttuivat) ja jotka mahdollisesti olisivat hostanneet ennenkin, ettei uuden ihmisen talossaolo tulisi järkytyksenä, kuten edellisille. Ja jotka toivottavasti myös ymmärtävät, että ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät pidä kaikesta (ex-hostäitini piti shoppailusta. Shoppailu saa minut voimaan pahoin. He pitivät vähäactionisista draamaleffoista, joissa ei ollut magiaa, minä paljoactionisista fantasialeffoista! He halusivat mennä samaan suuntaan, kuin kaikki muutkin, minä halusin tehdä omat reittini ja kierrellä oman pääni mukaan. Mielipiteemme erosivat kaikessa! (: )

Mitä minulle nyt sitten kuuluu? Olenko ihan kunnossa?

OLEN!

Vihdoin minusta on alkanut tuntua, että olen Italiassa ja olen elossa! Nyt minua ei enää pakoteta mihinkään, kuten syömään. Olen saanut käydä nukkumaan ihmistenaikaan ja oikeastaan aiemminkin eikä minulle ole suututtu siitä. Ja jos minä jotain olen tämän viikon aikana ollut, olen ollut /onnellinen/. Edellisessä perheessä elettiin joka päivä kellon mukaan: Tähän aikaan syödään, tähän aikaan nukutaan, tähän aikaan syödään taas, tähän aikaan mennään jonnekin. Nyt elämä on ollut viikon aikana vapaampaa: Olen uskaltanut vihdoin mennä oman kelloni mukaan kaupungille ja vierailemaan muuallekin ilman pelkoa siitä, että minulle suututtaisiin. Koulukin alkoi heti sujua paremmin.

Joten minulle kuuluu hyvää! (:

Viikkovaihto varpaankärjissä

Luultavasti miun pitää vihdoin tästäkin puhua...

Eli, 17.-25.3 olin Calabriassa, yksinkertaisesti sanottuna Italian varpaankärjissä (tai saappaankärjessä, kuten kerran huomautettiin. Varpaat kuulostavat suloisemmalta). Ideana oli viikkovaihto toisessa perheessä.

Miulle sattui perhe, johon kuului isä ja äiti, jotain seitsemänkympin luokkaa, sekä yksi, noin 30 kesää nähnyt poika (Joka, italialaiseen tyyliin, asui vielä vanhempiensa kanssa), mukaanlaskettuna Bolivialainen vaihtari, joka viikkoa myöhemmin meni sitten itse viikoksi Roomaan. Talo tällä perheellä oli noin kolme kertaa isompi kuin tämä, missä nyt asustan. Se oli kolmekerroksinen, takkalämmityksellä toimiva, itserakennettu ja ison pihamaan asuintäydellisyys, johon kuului panoraamanäkymä joka suuntaan: Toisella puolella oli meri ja Sisilia, sekä Etna-tulivuori, joka tuprutteli savua siellä itsekseen. Toisessa suunnassa näkyi myös pari muuta tulivuorta, jotka eivät olleet lainkaan yhtä kiinnostavia kuin Etna. Ja sitten toisella puolella panoraamaa oli vuoria, jotka olisivat olleet vielä kymmenen vuotta sitten kaunis näky, mutta siihen oli päätetty rakentaa talo eteen.

Ja täällä varvasmaassa tutustuin sitten moneen asiaan, joihin minulla ei ole ollut mahdollisuutta täällä: Hostperheeseen, jota kiinnostaa hostaaminen, ja joilla on aikaa vaihtarilleen, maailman parhaaseen pizzaan/jäätelöön - eräs jäätelö oli muuten nimeltään Facebook, se oli sinistä ja värjäsi kielenkin siniseksi -, ja aivan erityisesti italian kielen puhumiseen.

Minun hostini täällä pohjoisessa ovat puhuneet minulle englantia, mutta heti ensimmäiseksi etelässä ilmoitettiin, että täällä sitten puhutaan italiaa. Tämä riemastutti ja pelotti minua, sillä kun en ole päässyt muualla kuin kaupalla kieltä kokeilemaan, niin en uskonut osaavani vastata. Lopulta viikon lopussa osasin käydä jo pitkiä keskusteluja, pelkästään italiaksi! Eli, opin puhumaan italiaa viikossa, mutta en ole oppinut ruotsia neljässä vuodessa. Joskus mietityttää, että miten tämä kielten oppiminen oikein toimii..

Mitä me iloiset vaihtarit sitten siellä etelässä sähelsimme, muuta, kuin söimme jäätelöä (Minä tein lupauksen, etten syö kuukauteen enään yhtään jäätelöä/muitakaan jälkiruokia! Ne tulevat korvista jo!)? No, yhtenä päivänä meille oli järjestetty retki maatilalle, jossa leivoimme kivikovaa leipää, maistelimme maatilalla tehtyjä välipaloja (leipää pääasiassa), söimme pizzaa (ikinä en ole niin hyvää pizzaa syönyt), opimme paljon eri viljoista ja miten niistä tehdään leipää ja tutustuimme eri eläimiin. Täällä oli ehkä hauskinta se, että maatilan pitäjät ihastuivat siitä, että minä tiesin jotain eläimistä ja osasin käsitellä niitä (...?), meinasivat ottaa minut töihin sinne, mutta valitettavasti jouduin kuitenkin palaamaan pohjoiseen opiskelemaan. Ehkä ne vielä lukion jälkeen haluaisi minut sinne? Tuskinpa : D

Toisena päivänä meillä oli turistikierros roomalaisilla(?) raunioilla, sekä katujunakierros hurmaavassa pikkukylässä. Sen päivän aikana opimme suurinpiirtein tanssimaan Tarantellaa (pyhä etelä-italialainen tanssi) ja... No, pidimme hauskaa historiaa opiskellessamme.

Keskiviikosta en muista paljoakaan, mutta muistaakseni se oli se päivä, kun menimme pienellä porukalla syömään kiinalaiseen, jossa kiinalainen ja hong kongilainen vaihtari opetti meitä muita syömään kuten kiinassa syödään: He tilasivat noin puoli menua meille maisteltavaksi ja pistivät meidät syömään syömätikuilla. Kiinassa kuulemma tilataan ruokalajit keskelle pöytää, josta jokainen sitten napsii oman mielensä mukaan. Ja tämän ruokailun aikana eräällä nimeltä mainitsemattomalla suomalaisella ja eräällä yhtälailla nimeltämainitsemattomassa venäläisellä oli salainen kilpailu, kumpi syö riisinsä ensimmäisenä. Kuten arvattavissa on, suomalainen voitti kilpailun.

Mutta sitten seurasi torstaipäivä, mikä tuli meille kaikille yllätyksenä. Meidän käskettiin pistää keltaiset AFS-paitamme päälle ja hengailimme aluksi aamun sen näköisinä kaupungilla. Käväisimme jälleen pienellä porukalla syömässä, tällä kertaa leipiä, joiden väliin sai tunkea mitä halusi (eli samaan tyyliin kuin Subissa, mutta ei kuitenkaan : D) ja Sisko hölmönä päätti kokeilla jotain muuta, kuin hänelle tuttua tomaattia ja mozzarellaa; Paistettuja munia, pekonia ja sikatulista kastiketta. Hän sai syötyä puolet ja sitten tuli jo paha olo!

Mikä tästä päivästä sitten teki erikoisen? No, yllätys yllätys, meidät kuskattiin iltapäivästä paikalliseen televisiostudioon ja meitä kuvattiin telkkarin keskusteluohjelmaan.

Hirveät kolme tuntia!

En usko sen keskusteluohjelman olevan millään lailla suuresti seurattu, sillä isäntämme ei ollut mitenkään hyvä hommassaan. Meillä oli muina vieraina Calabrialainen kirjailija, ja sitten kymmenisen AFS:n vapaaehtoista tai muuta vapaaehtoistyövaihtarijutun asiantuntijaa. Me vaihtarit puolestaan istuimme epämukavilla tuoleilla ja esitimme ymmärtävämme kaiken. Thaimaalainen tyttö reagoi tilanteeseen sopivasti ja meinasi nukahtaa. Minä sain kuukaudeksi selkäni kipeäksi, ja hymyilläkään ei enää ikinä tarvitse, sillä kameramies tykkäsi kuvata minua, ja minun piti pitää hymy kasvoilla kokoajan.

No, lopulta meitä sitten alettiin myös haastatella. Jokaiselta kysyttiin 1/2/3 kysymystä, ja sitten rukoiltiin, että osattiin vastata. Minut isäntämme pongasi joukosta erityisesti (koska olin virnuillut kuin idiootti) ja sitten kävimme lyhyen keskustelun, jonka suomennan nyt teille:
Isäntä: "Minä haluan kysyä tältä vaalealta neidiltä jotain. Voisiko joku antaa hänelle mikrofonin? Hei, mistä sinä olet kotoisin?"
Sisko: "Olen Suomesta."
Isäntä: "Suoooomesta. Oletko hyvä italiankielessä?"
Sisko: "En erityisemmin, en... Anteeksi."
Isäntä: "Mikä ruoka sinulle on jäänyt mieleen Calabrialaisessa ruuassa? Äläkä vastaa jäätelö."
Sisko: "... Pizza... Miun mielestä täällä on ollu parasta pizzaa..."
Isäntä: "Pizzaa!" Ja sitten hän menetti kiinnostuksensa minuun ja meni haastattelemaan amerikkalaista, joka sitten vastasi samaan kysymykseen: "jäätelö".

Ps: Myöhemmin isäntä sitten nimesi minut norjalaiseksi.

Ja myös muut vaihtarit vastailivat yhtä tyhmiä vastauksia! Ja jotkut eivät osanneet pitää mikrofonia oikein, toiset unohtivat kokonaan italiankielen... Mokasimme kaikki.

Paras oli kanadalainen tyttö, joka meinattiin unohtaa haastateltavista kokonaan. Isäntä aloitteli jo aivan jotain muuta, ja tämä tyttö ehti jo huokaista helpotuksesta. Mutta sitten me muut päätimme olla pottumaisia ja siitä alkoi pelottava yskiminen, osoittelu ja kikattelu, jonka aikana kanadalainen yritti valua alemmas tuolillaan. Mutta isäntä ymmärsi vinkkailumme.
Isäntä: "Ai, kuka jäi haastattelematta? Ah, sinä siellä piilossa? Tules esille, kysytään nyt sinultakin."
Kanadalainen: ";_____;"

...

No, lopulta sekin hauska viikko sitten loppui ja palasin takaisin tänne. Lämpötilat onneksi seurasi perässä ja tänäänkin varjossa näyttäisi olevan +20. Eilen lähenneltiin kolmeakymppiä, +26 oli siinä iltapäivästä. Ja minulle siunautui vapaapäivä, kun muu luokka hipsi La Speziaan ja minun ei tarvinnut lähteä mukaan. Ja koska kaupungilla ei tänään ole mitään, menee tämä päivä luultavimmin parvekkeella lukiessa, jos en tähän jumiudu. Kerrotaan nyt vielä, että etelän perheeni kutsui minut jo kesäksi takaisin, eivätkä muutenkaan meinanneet päästää pois laisinkaan. Heistä oli varmaan kivaa, kun perheessä oli joku, joka joi hostisän kanssa viiniä ja söi leipää ja vihanneksia (Bolivialainen kaverini ei selvästikään harrastanut mitään näistä.)

Migreenikohtaus n. 200 ja italiaduppia

Taas särkee päätä. Miksi aina särkee päätä?

Tää päivä on taas lähtenny liikkeelle ihan samalla tavalla ku nää kaikki muutkin päivät. Normaalinoloinen tiistaipäivä, puolen tunnin päästä viimesille italiantunneille (tunnit loppuu kuun lopussa), ja sitten... Sitten vois taas nukkua migreenin pois. Pitäisikö jaksaa opiskella tänään, kun pää väittää vastaan?

Eilen tuli fiilis, että nyt haluan lukea Nälkäpelin lävitse, ja se tulikin sitten syötyä tuossa koulupäivän aikana. 5½ tuntia meni (1½tuntia liikaa omaan tuntivauhtiini nähden) Se oli helppoa, kun matikantunneilla mie en tee mitään - lue; mie en ymmärrä mitään -, sit seuras 2h hyppytuntia, kun italian yksityistunti olikin peruttu ja sit 2h äikkää... Joilla ei kanssa tehty mitään opiskeluun liittyvää. Huomenna italiaa, hypäri, englantia, espanjaa, "uskontoa" ja mantsaa... Otan kakkoskirjan mukaan.

Mutta siis Näljäpelistä piti jatkamani päivän toiseen aiheeseen, eli italiaduppiin. Kyseisestä sarjasta tulee leffa tämän kuun aikana ja minä olen raivoissani kun ajattelenkin sitä. Tällä hetkellä taustalla pyörii Pirates of the Caribbean (4) ja olen menettänyt Facebookinlaajuisesti hermoni Jackin äänelle. Saisi duppaaja edes yrittää! Ihan kuin duppaajat sulkisivat silmänsä puhuessaan ja yrittäisivät näytellä itse kohtauksen. Äänestä kuulee hyvin mitä puhuja tuntee puhuessaan, ja jos he eivät pääse hahmoon sisälle, sitä seuraa vaan... Raivokohtauksia katsojalle, joka ei pidä duppauksesta. Ja Angelinan ääninäyttelijä kuulostaa siltä samalta, joka näyttelee nämä kaikki muutkin naisroolit joka leffassa. HEI, Angelinan espanjankielinen lause jätettiin normaaliksi! Miten piristävää.

Naisääninäyttelijöiden äänistä puuttuu pahemman kerran sellainen asia kuin /luonne/. Minä olen nähnyt tasan yhden leffan täällä, missä on ollut naisääninäyttelijä, jonka äänessä kuuluu jonkinlainen luonne. Sekin oli saksalainen animaatioleffa, missä ei ollut alusta loppuun mitään järkeä (Lempikohtaukseni oli, kun päähenkilöprinsessa ja sen prinssi lähti metsästämään räikeästi pinkkiin pukeutunutta taitoluistelijaa, joka hukkui lopulta jäihin ja sitten prinsessa+prinssi lähti paikalta pois soitellen trumpettia+enmuistamikäsetoinenoli.) Anteeksi, en muista leffan nimeä...

Sitten hassu asia näissä leffoissa on, että joudut aluksi pistämään äänet hirveän kovalle kuullaksesi puheet, mutta sitten taistelukohtauksissa leffan äänet on 5x kovemmalla ja joudut taas pistämään volyymiä hiljemmalle. Tyhmää, kun tälläkin hetkellä joudun pomppimaan 20 -> 10 -> 20 -> 10. Mitenkäs sitten illasta, kun katotaan leffaa ja joku - minä - yrittää nukkua, ja normaaliäänet on kolmessakympissä? Pahassa räiskintäkohtauksessa siis lähennytään neljääkymppiä volyymeissä ja naapuritkin tietää mitä leffaa ylhäällä katotaan!

Argh. Minen pidä. Pitää pysytellä piirretyissä/animaatioissa. Okei, nyt itatunnille, hophop.

Arrivederci!

Idiot on school radio

So, this one day, I was interviewed to the Radio of my school. And now it is on internet! Feel free to listen to me being hyperactive!

http://www.istitutoarzela.it/VIDEO/YouTube/RadioJeans/index.html

- Sisko, dalla Finlandia con Intercultura

Someone sounds like speaking after 5 cups of goffee, and I don't even drink coffee~! That was a hyperactive day...
... Does my voice go chipmunk? O.o
"Talk about your favourite band"
And I didn't even answer to that question! ;D

Kas, miun Ville Valo - haukkumisetki pääs perille... Minen ihan tienny et mitä miun pitäs puhua hänestä tai H.I.Mistä, joten siitä tuli jotain toooodella epämäärästä O.o Valolla on hyvähyvä ääni, mut ei miulla oikeesti oo hänestä vahvaa käsitystä.

Leikkaus kusee jokseenkin - vähän ehkä liikaakin : D "Mikä on lempipaikkasi?" "*vastaus puuttuu* - yeah, beautiful!"

Joo, hyvin feilattu haastattelu ;D

Io volgio...

I want
pizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizzapizza.

Have I done my point clear?

PIZZA!

Kipiä~

Biisi: ThePianoGuys - Rolling in the deep (Adele cover)

*Nenän turistus*

Minä ehdinkin jo miettiä, että enkö tule lainkaan kipeäksi tämän vuoden aikana. Tulinhan minä! Kuume nousi korkeimmillaan 37.7:ään ja tämä tarkoitti siis kolmea päivää poissa koulusta. Ei minulla ole mikään tätä vastaan! Saan olla tekemättä ei mitään~. Mutta, jos huomennakin olen vielä kipeänä, niin siinä tapauksessa menen kyllä ainakin puoleksi tunniksi alakertaan edes hiukan kuntoilemaan. Tämä laiskotteluhan käy jo kunnon päälle!

Biisi: Rajaton - Butterfly

Hauska huomata, että Suomessa ja Italiassa on tässäkin tilanteessa eroja.

Kun sairastuu Suomessa, sinulle aletaan ehdottelemaan niin sanotusti "luontaistuotteita" parantajaksi. Huomaat pian istuvasi patterin vierellä huopaan kääriytyneenä, nenäpaketti vierellä ja kämmenissä lämmin kuppi teetä/kuumaa mehua/muuta lämmintä juotavaa.

Ainakin tässä perheessä täällänäin miulle laitettiin eteen viittä eri pilleriä ja käskettiin vettää ne kurkusta alas. Minä en itseasiassa loppua kohden enää tiennyt johtuiko unifiilikseni sairaudesta vai niistä kaikista pillereitä. Luultavimmin niistä, sillä (Huomautetaan tässä tilanteessa, että 550 mg migreenilääkkeeni ovat minulle joskus vahvoja) yhdessä vaiheessa ruuan jälkeen - kun minulle oli syötetty lääkkeitä jälkiruuaksi - hostisä ja minä puhuttiin jostakin, mutta se meni lopulta siihen, että mie meinasin nukahtaa pystyyn.

No, ainakin sain hyvän syyn viettää kolme päivää pyjamassa, jos ei muuta! Mie tykkään olla pyjamassa. Varsinkin Milanossapäin sitä katottaisi kummallisesti, jos tekisi näin.
Kuten pari vuotta sitten, kun siellä Suomessa itseasiassa kävi pari milanolaista hullua! Kyseessä oli perhemajoitus, yksi italialainen yhdessä suomalaisessa perheessä. Suomalainen mies tulee pois saunasta kylpytakki pääällä ja italialainen poika on ihan järkyttynyt, sillä hän ei ole nähnyt omaa isäänsä ikinä ilman työpukuaan.
Milanolaisista voisi kertoa paljon tarinoita, mutta jätetään nuo nyt sikseen ja minä menen tekemään en mitään.

Arrivederci~!

Hassua huomata

Nana nana naana

L'Italiano - Olen suomalainen

At the same time Italy/Finland, 2

I'll go with english today~!

So, for another big difference between italian and finnish cultures is, oh yes, THE FOOD. We have two different lifestyles and because we both are humans (No. Really, both are humans. Mindf**k) we both ask the same question:

When do we eat?
What do we eat?
Why do we eat?
What's for dessert?
And the list continues. But how do these cultures part from each other?

BEFORE WE GO, I'd like to remind you, that these are based on my own point of view. Your life might be different and I belive that it is.

When do we eat?
Finland: It does not matter. Eat when ever you feel like it.
Italy: IT DOES MATTER! Don't you dare to be late from dinner! NEVER BE LATE FROM DINNER!

What do we eat? Breakfast
Finland: Big meal! You have to survive from the day! Now, eat this, this, this and oh yeah, that too. Can you survive to the midday? Good. Go.
Italy: Coffee, cookies and GO! GO! GO!

Lunch
Finland: The one you eat after school/workday. Lunch is kinda like the biggest meal of the day.
And at largest it consists first salad, then the warm meal and then dessert.
Italy: Lunch is kinda like the second biggest meal of the day. The one, where you might survive with salad/pizza/bread... You know. Something not so big, so you can be ready for...

Snacks
Finland: Bread! Yogurt! EVERYTHING! Mwaaahahaaa!
Italy: There are no snacks. Wait until...

DINNER/Supper (what ever you have):
Finland: Your dinner was lunch. It becomes dinner if the lunch goes too late. But, during work/schoolweek, you just take something small, like a bread and then you are almost ready for sleep.
Italy: Invite your family and friend, it's time to PARTY! I mean eat. You have been waiting for this all day, you have been waiting this for all your life! Dinner is everything. First somethign small (or skip this), then mayby soup or pasta, and then to the mainthing! What ever that is... And then mayby salad. And then dessert.
And after, you feel like you don't have to eat nothing for the next week.

Why do we eat?
Finland: Because we can not survive without eating.
Italy: Because it is the biggest thing in the life.

I've noticed, that in Finland, it is really kinda like: "Darn, are we eating again?" compered to Italy. In Italy, all you think about it eating. If you have a free day and nothing to do, you day consists two things: Waiting to eat and eating.
So, kinda like:
Finland: Lets eat to pass the time
Italy: Lets pass the time to eat.

And what is for dessert?
Finland: Coffee, pulla and GOGOGO!
Italy: Wait for it... Wait for it... Wait for it... Oh, one more meal! Wait for it... GELATOOOOO! Tiramisuuu! And... ARGH! PANETTONE!

So... What happens if I miss dinner?
Finland: Oh, that's nothing. Make a sandwich or something!
Italy: Literal hell. You just didn't respect the culture of Italy, or our family, or EVERYTHIIIING~!

Are there any other cultural differences?
Finland: When you start eating, take as much as you need. If you want more, take more. After you have finished eating, you are free to go. Thank for the food, mayby say if it was good (Specially if you liked it!) and Go.
Italy: What is putten on your plate, you must eat. Then, if you don't want more, you must take it anyway or fight for it. At the same time you are eating, please remember to say that you like the food. And if someone asks, start waving your hands and make up as many words to tell, that it is the best food you have ever eaten.
And leaving? No, you are not leaving when everyone else is not done. Wait for it... Wait for it... Wait... For.. It... Oh, you wanna go to sleep? What, it is only 00:16, you can't go to sleep, you have to wait for it... Wait... Wait... GO!

Do we have to eat?
Finland: No.
Italy: YES!

* * *

Again, these are based on my own experience and stereotypes. Do not kill me, for just wanting to point out the differences that I see.

Tärisee maa

Kuten osa varmaan jo luki Facebookista, täällä oli maanjäristys! 5.0-5.5 jotain ovat italialaiset minulle kertoneet järistyksen voimakkuudesta. Tämä ei ole ensimmäinen tällä viikolla, sillä hieman pohjoisemmassa oli jonkinmoinen järistysaalto. Jos väärin mainostan, se oli hieman Milanosta alemmas ja tuntui voimakkaimpana jopa täällä yhtenä aamuna. Ainakin korkeiden rakennusten yläkerroissa. Minä olin silloin koulussa ja alakerrassa, enkä tuntenut mitään.

Anyway, pari tuntia sitten olin taas alakerrassa, tällä kertaa siis oman talon varastossa (missä meillä on oma kuntosali) ja olin juuri selaamassa MP3:sta lävitse lattialla, kun tunsin maan liikahtavan käteni alla. Se oli jännä tunne, kuin koko maa olisi hypähtänyt hieman. Meni pieni hetki ennen kuin tajusin mitä oli tapahtumassa, sitten tajusinkin koko yläkerran rymisevän yläpuolellani. Siinä vaiheessa tulikin sitten kiire ulos (jos talo olisi alkanut sortua, en olisi ehtinyt ulos... Automaattiovet on tyhmiä).
Okei, tämä siis oli sitä 5.4:sen luokkaa, tuolla vuorten päällä tärähti. Italialaiset ja minä seisottiin hetki ulkona ihmettelemässä, mutta tilanne rauhoittui (paitsi Facebookissa, joka täyttyi "MAANJÄRISTYS!"-ilmoituksista - kyllä, minunkin piti : D - ja tämän järistyksen ansiosta miulla ei oo tänään sitten sirkusta... Okei, pikkujuttu!

Ei, ei olekkaan ihan pikkujuttu tämä. Sirkus olisi tapahtunut tuolla enemmän rannallapäin, oikeastaan, joka kerta sinne salille tullessa kuulee aallot (rakastan <3). JOS tässä oikein huonosti käy ja saadaan VIELÄ lisää jyrinää, VIELÄ lounaammassapäin, se menee sitten jo merelle. Ja mitä se sitten tarkoittaa? Sitten tänne saadaan tsunami! Jos se on pieni, NIENTE PROPLEMA! Jos se on ihan niiku kunnollinen... Periaatteessa tää koko laakso katoaa kartalta. Damn. Hei, tämä tyttö ei ainakaan nuku kunnolla ensiyönä! (Tsunamit kuuluu pitkälle listalle kaikesta siitä, mitä pelkään...) MUTTA hei, tää talo on suhteellisen hyväkuntosen olonen, suht kaukana merestä ja niin edespäin! Ei täällä varmaan pahimmillan tulisi ku vettä polviin asti! Tässä suunnilleen kuva järistysalueesta. (:

Pieniä asioita, joita arvostaa Suomessa

6.-10.1.2012 oli minulla lupa käydä Suomessa antamassa sisarentyttärelle nimi. Lento lähti aamusta Pisasta Ranskaan, jossa piti odotella 6h ja sitten pääsi lähtemään Helsinkiin, josta oikeat vanhempani tulivat hakemaan. Hirveä innostus ja jännitys lähti käyntiin jo Pisassa, kun tajusin oikesti pääseväni kotiin! Kotiinkotiinkotiin! Ja kun lentokoneessa Ranskasta Helsinkiin meidät toivotettiin tervetulleiksi Suomeen, minä meinasin ruveta itkemään. Olin todellakin pääsemässä kotiin? Oikeasti? Kolmeksi päiväksi näkemään tuttuja, syömään oikeasti hyvää ruokaa, puhumaan kieltä jota osaisin ja nukkumaan omassa sängyssäni! TAIVAS!

Minulla oli hirveän isot suunnitelmat: Mene tämän ja tämän kanssa tuonne, käy leffassa, syö pizzaa tämän kanssa, osta sitä, tätä ja tuota, käy siellätäällä ja tuolla ja pelaa yön yli Kingdom Heartsia. Viimeinen ei onnistunut, sillä olin lopulta väsynyt kaikkialla juoksemisesta, että nuukahdinkin aikas äkkiä omaan sänkyyni joka ilta - paitsi silloin kun en ollutkaan kotona -...

Suomi on ihana maa. Sitä ei siellä Suomessa kukaan tajua. Suomessa kaikki toimii, ja vaikka suomalaiset ovatkin pirun kylmiä, on meissäkin se oma ihanuutemme. Ja sitten ruoka! Suomessa en ole ikinä kyllästynyt syömään joka päivä samaa ruokaa, toisin kuin täällä ei oikein aina jaksaisi pupeltaa sitä suolaliemessä keitettyä pastaa, joka ei maistu miltään. Suomessa kaikki maistuu joltakin! Esimerkiksi sipsit: Unkarista tullessa pysähdyimme huotsikalle, ja ostimme vähän sipsejäkin. Hostserkku ylpeänä otti pussillisen jotain, mitkä maistuivat vain suolalta ja perunoilta. Minä tuijotin niitä vähän aikaa, kävin sitten itse kaikki sipsivaihtoehdot läpi ja nappasin itselleni paprikapringlesejä.
Hostserkku: "Mikä näissä suolatuissa on vikana!?"
Sisko: "NE EI MAISTU MILTÄÄN! Näetkö nämä?" *pringlesit*
Hostserkku: "Juu?"
Sisko: "Suomessa näistä ei hirveästi pidetä. Arvaa miksi?"
Hostserkku: "...?"
Sisko: "Nämä ei maistu miltään! Kyllä, nämä pringlesit eivät maistu miltään. Miltä luulet noiden sinun perunoidesi maistuvan minun mielestäni? Ei miltään! Ja minä haluan jotain, mikä maistuu joltain!"
Hostserkku: "O________________O Pringlesit ei maistu miltään?"

Olin taivaassa, kun pääsin Suomeen ja sain niitä tulisia juustopalleroita dipillä. Aaaah~! Tiedän tasan tarkkaan mitä ostan kun tulen kesällä Suomeen!

Ja nyt kun on tätä italialaista pizzaa tullut syötyä, huomaan eron sen ja suomalaisen välillä. Niissä pohjissa todellakin on eroa! Samoin täytteissä. Suomalainen margerita voittaa täytteillä, mutta häviää pohjalla. Jos Suomessakin käytettäisiin italialaiseen tyyliin tulikäyttöisiä uuneja, niin Suomessa olisi maailman parhaat pizzat. Ai niin... Pizza Berlusconi... Suomessa on maailman parhaat pizzat. Haha!

Viimeksi kotoa lähtiessä oli helppo lähteä. Silloin selvisin lähdöstä ilman tunteina, vuodeksi "näkemiin"-sanominen oli helppoa. Nyt? Ei ollut. Kun näin Helsinkin taas katoavan takanani, oli pakko purra hammasta, etten ala itkeä. Minulla olikin enemmän ikävä kotiin, kuin olin itse huomannut... Mutta nyt minulla on Jenkkiä! Parempi olisi riittää koko seitsemäksi kuukaudeksi, sillä nämä ylimakeat alkavat ottaa hermoon...

MIKSI KAIKKI ON MAKEAA!? Miksei täällä syödä ikinä mitään suolaista! Panettone, purkat, kaikki ylimakeat tehdastekoiset jälkiruuat, saippuaoopperat, KAIKKI on liian makeaa minulle~! Unkarissa se paprikakastike oli minusta varmaan siksi hyvää, että se ei ollut niin makeaa.

Italialaiset sipsit on pahoja. Piste. Minä menen nyt, kohta pitää kuitenkin taas mennä syömään.

UUSIVUOSI

Slovenia ja Unkari! Nyt minä kirjoitan teistä.

Joten 30.12.2011 otimme ison yhdeksän hengen tosiruman minibussin ja lähdimme ajamaan kohti Unkaria. Ensiksi kyllä pysähdyttiin Sloveniassa, koska kymmenen tuntia oli kuulemma liian pitkä aika ajaa, mutta tämä nyt oli vain huono selitys sille, että halusimme nähdä Lubjlajaban! En todellakaan osaa kirjoittaa sitä oikein, mutta siis Slovenian pääkaupungin. Meillä oli keksustassa kiva neljän tähden hotelli ja siitä sitten lähdettiin kävelemään.

Huom: Viisi päivää ulkomailla, matka sisältää kävelyä ja syömistä. Toivon, että nautitte lomasta kanssamme!

Tämä tarttee musiikkia kyllä nyt...
Biisi: The hangin' tree - Fanmade

Lubijabana on ihan nätti kaupunki, ainakin näin talvella. Siellä on keskustassa joka paikka valaistu kummallisilla ukoilla, jotka liitää kohti tuntematonta pähkinänkuoressa... Siltä ne ainakin näytti! Sitten siellä oli joka kulman takana pieniä kojuja, joista sai ostaa joko lämmintä suklaata tai lämmintä viiniä. Kumpaakaan ei ostettu. Ja lopulta siellä alkoi vielä sataa lunta!
Se oli hirveä hetki, kun lunta alkoi sataa. Siis ei minulle, vaan koko muulle turistiporukalle. Mitä nyt tehdään? Lunta! Lunta! Lunta! Me kastumme!

...

Se oli vain lunta...
Kohta luulin päätyneeni Englantiin, sillä jokainen kipitti lähimpään kauppaan josta sai ostettua sateenvarjon. Tämän jälkeen siitä lähtikin tahtojen taistelu, Sisko vs. italialaiset, kun Sisko ei halua sateenvarjon alle ja italialaiset olivat ihan varmoja, että nyt Sisko kastuu ja sairastuu, mutta Sisko oli suomalaisena sitä mieltä, että lumisateella ei sateenvarjoa tarvita. Arvaappas kummat voitti tämän viisi päivää kestäneen taistelun? Sisko! Ja arvaappas kuka tuli kipeäksi? Italialaiset!

Yritän jossain välissä laittaa jotain kuvia tänne, mutta en nyt kun en keksi, että missä ne kuvat ovat... Ja niitä on muuten 2000! Heilahtaneita ei ole poistettu.

Takaisin Sloveniaan! Hmm.. Ei minulla oikein ole sieltä muuta kerrottavaa... Ruoka oli hyvää, hotellissa näkyi jääkiekkoa. Mennäänpäs Unkariin.

Unkarissa meillä oli minun yllätyksekseni laivahotelli. Se oli mielenkiintoinen, ikinä en ole sellaisessa ollut! Tai siis kun se ei lähtenyt joelle, vaan se pysyi paikallaan. Mielenkiintoinen, hytit oli kyllä vähän pieniä kuten laivoissa nyt yleensä. Ei se haitannut, sinne mahtui ihan hyvin nukkumaan tai hostserkun kohdalla soittelemaan poikaystävälle.
Budapestissä siis olimme, unohdin mainita. Eli siis pääkaupunki. Se oli kanssa nätti kaupunki, isoja koristeellisia rakennuksia ja jälleen jouluvaloja. Ja kivoja kirkkoja! Nekin oli kaikki pakko käydä katsomassa.
Matkan kohokohta taisi olla turistikohde Haukka ja Kotka, tai siis kaksi elävää petolintua, joiden kanssa sai ottaa poseerauskuvan viidellä eurolla (en muista mitä se oli Unkarin rahoissa). Minulle annettiin käteen sellainen iso naarashaukka, joka oli muuten painava. Se oli kaunis! Jos vain joskus pääsisi sellaista kouluttamaan... Menettäisin varmaan näköni.

Sitten pitkien kävelymatkojen jälkeen tuli uusivuosi. Ensiksi meille tarjottiin hotellilla ateria, ja sitten odottelimme vuoden vaihtumista katsellessamme kahta paria tanssijapareja, jotka olivat joutuneet sinne laivalle esiintymään. Toinen pari oli vatsatanssijapari (joista toinen oli huomattavan pihalla siitä, mitä tapahtui), toinen klassinen (joiden lopettaessa kukaan ei ikinä tajunnut niiden lopettaneen). Sitten meille tuotiin shampanjapullot ja yleisesti ilmoitettiin, että minuutti jäljellä.

Ainakin Amerikassa ja Italiassahan tässä tilanteessa alkaa hirveä huuto, eikö vain?
Unkarissa ne nousi ylös seisomaan, otti rakastaan kädestä kiinni tai seisoi itsekseen ja alkoi laulaa.
Tässä tilanteessa minulla ja italialaisilla lohkesi suu auki. Voiko uutta vuotta odottaa näinkin? Kyllä näköjään voi, ja minusta se oli kaunista. Sitten vuosi vaihtui, pariskunnat vaihtoivat suudelmat ja kaikki juoksivat ulos katsomaan ilotulitusta... Kai sitä sellaiseksi voi kutsua. 00:20 1.1.2012 koko päivän kävelemisestä väsynyt Sisko kipitti nukkumaan. Hyvää uutta vuotta!

Sitten seuraavana päivänä opin, että Unkarissa pidetään hirveästi paprikasta. Niillä on jonkinlainen paprikakastike, joka on muuten pirun hyvää~! Sitten joskus, kun joudun opettelemaan kokkaamaan, haluan oppia tekemään sitä. Usein ei tule syötyä jotain niin hyvää, kuin mitä se kastike oli. Tässähän tulee ihan nälkä ajatellessakin!

Ja sitten köröttelimme kotiin~! Tällä kertaa 10h putkeen. Se tuli nukuttua todella huonosti :/

Nukun täällä muuten ihan hirveästi. Kokoajan! Johtuuko se siitä, että joudun ensin kääntämään kaiken päässäni englanniksi, sitten suomeksi? Luultavasti. Kuten esimerkiksi eilen, kun kävimme katsomassa Sherlock Holmesin, tietenkinhän se oli italiaksi, mutta minulla oli sentään etulyöntiasema ja olin nähnyt sen englanniksi suomitekstityksillä. Mutta silti, kaksi tuntia muutenkin hieman puuduttavan elokuvan jälkeen, kun sitä oli vielä yrittänyt ymmärtää italiaksi, niin minua alkoi särkeä päätä. Mitään ei oltu syöty sinä päivänä - okei, pizzapala -, ja käytiin jossain kahvilassa sitten 22:30 syömässä jotain pientä. Valitettavasti minä en saanut kuin mukillisen teetä alas kahdella keksillä, ja sitten kotiinpalatessa meinasinkin pyörtyä. Minusta tuntuu, että hostvanhempani eivät ihan ymmärtäneet, että mikä minua oikein vaivasi, kun kävelin kadulla kuin humalainen ja aloin voida pahoin nähdessäni pannukakkuja.

Sitten on enää Suomenmatka jäljellä! Sekin uuteen päivitykseen~>

Täällä taas

Väsähdinkin edellistä blogitekstiä kirjoittaessa, en jaksanut jatkaa uuteenvuoteen. Hoidetaanpas se nyt alta pois...

Brenda ei halunnu ennustaa miulle teelehdistä. Se vaan käänsi päänsä pois. Ilkeä koira!

Okei, eli siis uusivuosi... Eikun mennäänpäs toiseen joulujuhlaan ennen sitä.

Kävimme siis jälleen Milanon suunnalla syömässä. Sinne ajaa sen kolme tuntia, mikä antaa aikaa nukkua. Sitten väsyttääkin koko päivän. Joka kerta, kun ollaan menty Milanoon, niin minä olen väsähtänyt sitten kesken päivän. Tällä kertaa en! Mutta sitten nukuin autossa. Se on vaikeaa, kun radiota huudatetaan täysillä ja vedetään karaokea samaan aikaan. Siis karaoke olisi ihan kivaa, jos ihmiset osaisivat laulaa. Mutta se on pääasiassa huutamiskilpailu. Tai siis kiljumiskilpailu. Siis mie en ite ole hirveän hyvä laulaja, siis niiku oikeesti. Sen takia mie en periaatteessa halua kieltää keneltäkään laulamista; Rottatouille elokuvassa sanotaan: "Kuka vaan voi kokata." Mie sanon et kuka vaan voi laulaa! Mutta nyt kun ollaan ajeltu ympäri Italiaa ja huudatettu Adelea ja kuunneltu erään nimeltä mainitsemattoman italialaisen laulamista... Mie oon huomannut, että maailmassa on niitäkin, joilta laulaminen pitäis ehkä kieltää...

Mutsiis, hei, Milanossa siis. Siellä syötiin (siellä oli KOKO hullu suku paikalla. Vee...) lasagnea~! Muuta mie en oikein muistakkaan... Ja juotiin shampanjaa. Sitten meillä oli joku hauska arvuutuskilpailu, meiän isäntä heijasti kankaalle julkkisten kuvia ja meiän piti tunnistaa ne (Ekana tuli Abba, btw. Olikohan ihan miun kunniaksi? Toivottavasti ei, sillä sitten mie syön jonkun...). Osa kuvista ei ollu ihan tunnistettavissa, ne oli joko alastomia tai puolialastomia naisia... Tällä meiän isännällä on kummallinen huumorintaju. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että hän saa joka joulu/syntymäpäivä lahjaksikummallisa alushousuja ja hänen pitää näyttää ne kaikille. Ekoissa juhlissa missä mie täällä olin (hänen syntymäpäivänsä) hän sai lahjaksi bokserit, joissa oli suden kuva ja ku niitä paino, ni ne ulvo. Traumoja. Oonkohan mie muuten selittäny tän jo? Saattaa olla että olen, mutta tuleepahan viestini selväksi. Traumoja.

Mutta mielenkiintoisin osa siinä päivässä oli lahja, minkä joku tuntematon hostsukulainen minulle antoi: Korvakorut.
Kiitos lahjasta! Mie tein niistä kaulakorut!
-> Minulla ei ole korvakoruille reikiä <- Se oli muuten kivaa (siis korvakorujen tuhoamin), väänteli ne kiinnikeosat niistä pois ja nauro pahisnaurua. Yllättävän rentouttavaa! Italialaiset katto taas vaihteeksi minua ku sekopäätä. Muuta jännää ei siellä tapahtunutkaan~! Mainitaan vielä, että jos pääsette ikinä syömään kunnon italialaista panettone-nimistä kakkujuttua, olen pahoillani puolestanne. Ehkä joku pitää siitä, koska jonkunhan siitä on pidettävä kun sitä kerran syödään täällä ihan hirveästi. Mutta kaikki, joille minä olen puhunut, ovat vihanneet sitä...
Panettone on siis iso kuivakakku, johon pistetään esimerkiksi mandariininkuorta ja se maistuu todella tehdastekoiselta. Siinä kakkujutussa on ideana, että se kohotetaan kolme kertaa. Sitten sitä mainostetaan telkkarissa suuuurena herkkuna, josta leikataan sellanen päänkokoinen pala ja annetaan pikkulapsille, jotta se pala näyttää vielä isommalta ja sitten se pikkulapsi pistää sen palan suuhun ja yrittää hymyillä.
Jotenkin italialaiset ruokamainokset on muutenkin tosi pakollatehdyn näköisiä. Toisaalta, en kyllä enää muista suomalaisiakaan, mutta siis italiassa ainakin kaikissa ruokamainoksissa ne vaan pistää jtn suuhun ja alkaa virnuilla. Niitten suu ei enää ees liiku, että periaatteessa se näyttää siltä, että ne pidättelee sitä ruokaa siellä suussa kielen ulottumattomissa kunnes kamera lopettaa kuvaamisen ja et ne saa sylkeä sen pois. Vähänniiku Simpsoneissa! Ja panettone saa olon tuntumaan tasan juuri tuolta.

No nyt tääkii vaan pitenee.. Pistetäänpäs se uusi vuosi uuteen päivitykseen... Siitäkin tulee sitten pitkä.

Joulu

Huu, olen ollut kuollut joulun jälkeen tän blogin kanssa! Aika korjata tilanne! Nyt päivitän tän yön aikana kaiken, mitä miun on pitäny kertoa maailmalle joulusta/uudesta vuodesta/epifaniasta/Suomesta.

Joulu

Muistaako joku sen miun tombola-selityksen? No, ei se nyt ihan niin mennytkään tässä perheessa : D Näillä olikin tapana, että kuppiin pistetään kaikkien nimet, sielt nostetaan kaksi lappua, ekassa lapussa on lahjan saaja, tokassa lahjan antaja. Ja sitten se antaja antaa lahjan saajalle. Se olisi ollut ehkä hauskempaa, jos kaikki olisivat oikeasti voineet antaa kaikille lahjan! Ja eräiden nimi tuli sieltä kokoajan... Ja minun ei melkein ikinä! Lopulta me kyllä kyllästyttiin siihen ja kaikki vaan antoi lahjat...

Mitäs kaikkea mie nyt siis sain...
- Inheritance-kirjan (Ja rupesin itkemään. En todellakaan odottanut sitä <3)
- Huivin
- Legginsit
- Punaiset alusvaatteet (?)
- Paidan
- 20e
- Monsterit OY elokuvan (<3!)
- Yöpuvun (... taas? Monesko tämä on, neljäs?)
- Kaikkea kivaa Suomesta! <3 Jätän ne tänään väliin...
- Metallikissa avaimenperä

Oli vähän tyttömäinen olo... Paljon pehmeitä paketteja... Mutta ei valittamista (Alusvaatteet... Punaiset...), koska se oli hauskaa!

Ruoka sinä päivänä ei valitettavasti ollut erityisen hyvää, mutta ei minulla kyllä ollut ruokahaluakaan, sillä päätä särki aikas perunasti... Se oli hirveää! Heti, kun pääsimme kotiin hostisovanhemmilta, niin minä nukahdin... Mahdoinko päästä peitonkaan alle? En muista!

Siinä meni siis jouluaatto... Syöden, syöden ja syöden, kunnes saimme lahjat. Joulupäivä taas meni ensin syöden (sinä päivänä erityisen hirveät ruuat... Ei pahalla, mutta paha maku jäi kyllä, enkä tainnut edes olla ainoa!) ja sitten nukkuen! Nukahdin taas sohvalle ja heräsin kahdeksalta... Syömään. Mitä muuta elämässä tarvitsee?

Sitten päästäänkin jo joulusta eteenpäin ja laitetaan ensimmäinen blogipäivitys nettiin. Seuraavassa sitten Slovenia/Unkari!