Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 1. marraskuuta 2011

Isosisko käskee kirjoittamaan

Biisi: Mansikkaa ja valkoapilankukkaa - Neljänsuora

Ainiin, blogi on olemassa. Jatkossakin saa muistutella päivittämään, minä kun unohdan tämän niin helposti~

Olen käynyt koulussa viimeksi viime keskiviikkona. Sen jälkeen tulvat aiheuttivat ongelmia, ja koulut suljettiin, hupsista! Ei täällä Sarzanassa mitään tulvia kylläkään ole ollut, mutta viereisessä suuressa La Speziassa onkin sitten isompia ongelmia. Myös muissa näissä pienissä kyläpahasissa tässä ympärillä, ja, kun oppilailla on vaikeuksia päästä kouluun, niin pistetään sitten koko koulu kiinni! Kelpaa minulle. Noh, nyt on sitten pyhäinpäivä ja huomenna on randomvapaa... Viikon kestäny randomloma! Suomessa tälläistä ei saataisi ikinä :D (Oikeastaan ihan hyvä niin. Ihan tosi, se on hyvä!)

Biisi: Despicable me - ?

Halloween oli ja meni, minua ei oikeastaan kiinnostanut tänä vuonna. Minulle tarjottiin mahdollisuutta mennä läheiseen discoon tanssimaan, mutta en halunnut. Kaupungilla sentään pyörähdin halloweenmeikeissä ja tapasin kolmosluokkalaisia (Suomessa lukion ykkösiä), jotka olivat samoissa merkeissä liikkeellä. Hassuja <3 Tänään sitten tuli käväistyä Luccassa. Siellä oli tämän viikonlopun + maanantain ja tiistain Lucca Comics&Games-tapahtuma, ja näin sopivasti viimeisenä päivänä kävimme kurkistamassa. Perrrruna et siel muute oli porukkaa! Ja pari random jätkää päätti haluta ottaa heistä, minusta ja hostserkustani kuvia o.O Se oli todella kummallista, sillä me emme periaatteessa olleet kunnolla edes pukeutuneet asiaan kuuluvasti, OK, no siis hostserkulla oli japanilainen koulupuku yllään, ja miulla haaremihousut, mutta emme me mitenkään joukosta erottuneet... Paitsi housuni <3 Matkaan niiltä markkinoilta tarttui piccolino Romanolainen ja tiara, jota suunnittelen käyttäväni sitten vanhojentansseissa ensivuonna. Katsotaan, jos saisin kuvia siitä vaikka huomenna koneelle! Olen tarpeeksi hölmö unohtamaan senkin... Hostisäkö se siellä vessassa taas asuu? Huoh... Tähänkin oli totuttava: Kun joku menee vessaan, hän jää sinne asumaan. Aina. Joka kerta. Turha toivo päästä sinne seuraavan viidentoista minuutin aikana. *Mutinaa* Huomenna vielä vapaata! Tarkoitus olisi päivitellä videoblogia (joka on hyvin kuollut) ja opiskella italiaa (joka on hiton vaikeaa) Katsotaan, saanko kumpaakaan aikaan, vai kipitänkö mäkkäriin syömään. BTW! Silloin Torinosta leiriltä palatessani tein jotain jännää elämäni ekan kerran! Ostin ja söin BigMacin! Ja se oli pahaa. Tulee ihan Heseä ikävä... Ei opea, vaan pikaruokajuttua... (Hese=Yläasteen hissanope)

Vapautuiko vessa? Ei tainnut... Höh, hampaat pitäs päästä pesemään! Nää ei miun käsityksen mukaan pese hampaitaan... Ehkä aamuisin?

Buona notte! Peskää hampaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti