Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 27. tammikuuta 2012

Tärisee maa

Kuten osa varmaan jo luki Facebookista, täällä oli maanjäristys! 5.0-5.5 jotain ovat italialaiset minulle kertoneet järistyksen voimakkuudesta. Tämä ei ole ensimmäinen tällä viikolla, sillä hieman pohjoisemmassa oli jonkinmoinen järistysaalto. Jos väärin mainostan, se oli hieman Milanosta alemmas ja tuntui voimakkaimpana jopa täällä yhtenä aamuna. Ainakin korkeiden rakennusten yläkerroissa. Minä olin silloin koulussa ja alakerrassa, enkä tuntenut mitään.

Anyway, pari tuntia sitten olin taas alakerrassa, tällä kertaa siis oman talon varastossa (missä meillä on oma kuntosali) ja olin juuri selaamassa MP3:sta lävitse lattialla, kun tunsin maan liikahtavan käteni alla. Se oli jännä tunne, kuin koko maa olisi hypähtänyt hieman. Meni pieni hetki ennen kuin tajusin mitä oli tapahtumassa, sitten tajusinkin koko yläkerran rymisevän yläpuolellani. Siinä vaiheessa tulikin sitten kiire ulos (jos talo olisi alkanut sortua, en olisi ehtinyt ulos... Automaattiovet on tyhmiä).
Okei, tämä siis oli sitä 5.4:sen luokkaa, tuolla vuorten päällä tärähti. Italialaiset ja minä seisottiin hetki ulkona ihmettelemässä, mutta tilanne rauhoittui (paitsi Facebookissa, joka täyttyi "MAANJÄRISTYS!"-ilmoituksista - kyllä, minunkin piti : D - ja tämän järistyksen ansiosta miulla ei oo tänään sitten sirkusta... Okei, pikkujuttu!

Ei, ei olekkaan ihan pikkujuttu tämä. Sirkus olisi tapahtunut tuolla enemmän rannallapäin, oikeastaan, joka kerta sinne salille tullessa kuulee aallot (rakastan <3). JOS tässä oikein huonosti käy ja saadaan VIELÄ lisää jyrinää, VIELÄ lounaammassapäin, se menee sitten jo merelle. Ja mitä se sitten tarkoittaa? Sitten tänne saadaan tsunami! Jos se on pieni, NIENTE PROPLEMA! Jos se on ihan niiku kunnollinen... Periaatteessa tää koko laakso katoaa kartalta. Damn. Hei, tämä tyttö ei ainakaan nuku kunnolla ensiyönä! (Tsunamit kuuluu pitkälle listalle kaikesta siitä, mitä pelkään...) MUTTA hei, tää talo on suhteellisen hyväkuntosen olonen, suht kaukana merestä ja niin edespäin! Ei täällä varmaan pahimmillan tulisi ku vettä polviin asti! Tässä suunnilleen kuva järistysalueesta. (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti