6.-10.1.2012 oli minulla lupa käydä Suomessa antamassa sisarentyttärelle nimi. Lento lähti aamusta Pisasta Ranskaan, jossa piti odotella 6h ja sitten pääsi lähtemään Helsinkiin, josta oikeat vanhempani tulivat hakemaan. Hirveä innostus ja jännitys lähti käyntiin jo Pisassa, kun tajusin oikesti pääseväni kotiin! Kotiinkotiinkotiin! Ja kun lentokoneessa Ranskasta Helsinkiin meidät toivotettiin tervetulleiksi Suomeen, minä meinasin ruveta itkemään. Olin todellakin pääsemässä kotiin? Oikeasti? Kolmeksi päiväksi näkemään tuttuja, syömään oikeasti hyvää ruokaa, puhumaan kieltä jota osaisin ja nukkumaan omassa sängyssäni! TAIVAS!
Minulla oli hirveän isot suunnitelmat: Mene tämän ja tämän kanssa tuonne, käy leffassa, syö pizzaa tämän kanssa, osta sitä, tätä ja tuota, käy siellätäällä ja tuolla ja pelaa yön yli Kingdom Heartsia. Viimeinen ei onnistunut, sillä olin lopulta väsynyt kaikkialla juoksemisesta, että nuukahdinkin aikas äkkiä omaan sänkyyni joka ilta - paitsi silloin kun en ollutkaan kotona -...
Suomi on ihana maa. Sitä ei siellä Suomessa kukaan tajua. Suomessa kaikki toimii, ja vaikka suomalaiset ovatkin pirun kylmiä, on meissäkin se oma ihanuutemme. Ja sitten ruoka! Suomessa en ole ikinä kyllästynyt syömään joka päivä samaa ruokaa, toisin kuin täällä ei oikein aina jaksaisi pupeltaa sitä suolaliemessä keitettyä pastaa, joka ei maistu miltään. Suomessa kaikki maistuu joltakin! Esimerkiksi sipsit: Unkarista tullessa pysähdyimme huotsikalle, ja ostimme vähän sipsejäkin. Hostserkku ylpeänä otti pussillisen jotain, mitkä maistuivat vain suolalta ja perunoilta. Minä tuijotin niitä vähän aikaa, kävin sitten itse kaikki sipsivaihtoehdot läpi ja nappasin itselleni paprikapringlesejä.
Hostserkku: "Mikä näissä suolatuissa on vikana!?"
Sisko: "NE EI MAISTU MILTÄÄN! Näetkö nämä?" *pringlesit*
Hostserkku: "Juu?"
Sisko: "Suomessa näistä ei hirveästi pidetä. Arvaa miksi?"
Hostserkku: "...?"
Sisko: "Nämä ei maistu miltään! Kyllä, nämä pringlesit eivät maistu miltään. Miltä luulet noiden sinun perunoidesi maistuvan minun mielestäni? Ei miltään! Ja minä haluan jotain, mikä maistuu joltain!"
Hostserkku: "O________________O Pringlesit ei maistu miltään?"
Olin taivaassa, kun pääsin Suomeen ja sain niitä tulisia juustopalleroita dipillä. Aaaah~! Tiedän tasan tarkkaan mitä ostan kun tulen kesällä Suomeen!
Ja nyt kun on tätä italialaista pizzaa tullut syötyä, huomaan eron sen ja suomalaisen välillä. Niissä pohjissa todellakin on eroa! Samoin täytteissä. Suomalainen margerita voittaa täytteillä, mutta häviää pohjalla. Jos Suomessakin käytettäisiin italialaiseen tyyliin tulikäyttöisiä uuneja, niin Suomessa olisi maailman parhaat pizzat. Ai niin... Pizza Berlusconi... Suomessa on maailman parhaat pizzat. Haha!
Viimeksi kotoa lähtiessä oli helppo lähteä. Silloin selvisin lähdöstä ilman tunteina, vuodeksi "näkemiin"-sanominen oli helppoa. Nyt? Ei ollut. Kun näin Helsinkin taas katoavan takanani, oli pakko purra hammasta, etten ala itkeä. Minulla olikin enemmän ikävä kotiin, kuin olin itse huomannut... Mutta nyt minulla on Jenkkiä! Parempi olisi riittää koko seitsemäksi kuukaudeksi, sillä nämä ylimakeat alkavat ottaa hermoon...
MIKSI KAIKKI ON MAKEAA!? Miksei täällä syödä ikinä mitään suolaista! Panettone, purkat, kaikki ylimakeat tehdastekoiset jälkiruuat, saippuaoopperat, KAIKKI on liian makeaa minulle~! Unkarissa se paprikakastike oli minusta varmaan siksi hyvää, että se ei ollut niin makeaa.
Italialaiset sipsit on pahoja. Piste. Minä menen nyt, kohta pitää kuitenkin taas mennä syömään.
heiiii !!!! oikeesti, mie kun olin unkarissa ni siel on kaikki ihan hemmetin makeaa!!! makeeta nii paljo et tekis mieli puklata :))) joten tirdän tunteen. miulta tuli äsken itku kun luin, hirveä ikävä oikeesti!!!<3
VastaaPoista