Väsähdinkin edellistä blogitekstiä kirjoittaessa, en jaksanut jatkaa uuteenvuoteen. Hoidetaanpas se nyt alta pois...
Brenda ei halunnu ennustaa miulle teelehdistä. Se vaan käänsi päänsä pois. Ilkeä koira!
Okei, eli siis uusivuosi... Eikun mennäänpäs toiseen joulujuhlaan ennen sitä.
Kävimme siis jälleen Milanon suunnalla syömässä. Sinne ajaa sen kolme tuntia, mikä antaa aikaa nukkua. Sitten väsyttääkin koko päivän. Joka kerta, kun ollaan menty Milanoon, niin minä olen väsähtänyt sitten kesken päivän. Tällä kertaa en! Mutta sitten nukuin autossa. Se on vaikeaa, kun radiota huudatetaan täysillä ja vedetään karaokea samaan aikaan. Siis karaoke olisi ihan kivaa, jos ihmiset osaisivat laulaa. Mutta se on pääasiassa huutamiskilpailu. Tai siis kiljumiskilpailu. Siis mie en ite ole hirveän hyvä laulaja, siis niiku oikeesti. Sen takia mie en periaatteessa halua kieltää keneltäkään laulamista; Rottatouille elokuvassa sanotaan: "Kuka vaan voi kokata." Mie sanon et kuka vaan voi laulaa! Mutta nyt kun ollaan ajeltu ympäri Italiaa ja huudatettu Adelea ja kuunneltu erään nimeltä mainitsemattoman italialaisen laulamista... Mie oon huomannut, että maailmassa on niitäkin, joilta laulaminen pitäis ehkä kieltää...
Mutsiis, hei, Milanossa siis. Siellä syötiin (siellä oli KOKO hullu suku paikalla. Vee...) lasagnea~! Muuta mie en oikein muistakkaan... Ja juotiin shampanjaa. Sitten meillä oli joku hauska arvuutuskilpailu, meiän isäntä heijasti kankaalle julkkisten kuvia ja meiän piti tunnistaa ne (Ekana tuli Abba, btw. Olikohan ihan miun kunniaksi? Toivottavasti ei, sillä sitten mie syön jonkun...). Osa kuvista ei ollu ihan tunnistettavissa, ne oli joko alastomia tai puolialastomia naisia... Tällä meiän isännällä on kummallinen huumorintaju. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että hän saa joka joulu/syntymäpäivä lahjaksikummallisa alushousuja ja hänen pitää näyttää ne kaikille. Ekoissa juhlissa missä mie täällä olin (hänen syntymäpäivänsä) hän sai lahjaksi bokserit, joissa oli suden kuva ja ku niitä paino, ni ne ulvo. Traumoja. Oonkohan mie muuten selittäny tän jo? Saattaa olla että olen, mutta tuleepahan viestini selväksi. Traumoja.
Mutta mielenkiintoisin osa siinä päivässä oli lahja, minkä joku tuntematon hostsukulainen minulle antoi: Korvakorut.
Kiitos lahjasta! Mie tein niistä kaulakorut!
-> Minulla ei ole korvakoruille reikiä <-
Se oli muuten kivaa (siis korvakorujen tuhoamin), väänteli ne kiinnikeosat niistä pois ja nauro pahisnaurua. Yllättävän rentouttavaa! Italialaiset katto taas vaihteeksi minua ku sekopäätä.
Muuta jännää ei siellä tapahtunutkaan~! Mainitaan vielä, että jos pääsette ikinä syömään kunnon italialaista panettone-nimistä kakkujuttua, olen pahoillani puolestanne. Ehkä joku pitää siitä, koska jonkunhan siitä on pidettävä kun sitä kerran syödään täällä ihan hirveästi. Mutta kaikki, joille minä olen puhunut, ovat vihanneet sitä...
Panettone on siis iso kuivakakku, johon pistetään esimerkiksi mandariininkuorta ja se maistuu todella tehdastekoiselta. Siinä kakkujutussa on ideana, että se kohotetaan kolme kertaa. Sitten sitä mainostetaan telkkarissa suuuurena herkkuna, josta leikataan sellanen päänkokoinen pala ja annetaan pikkulapsille, jotta se pala näyttää vielä isommalta ja sitten se pikkulapsi pistää sen palan suuhun ja yrittää hymyillä.
Jotenkin italialaiset ruokamainokset on muutenkin tosi pakollatehdyn näköisiä. Toisaalta, en kyllä enää muista suomalaisiakaan, mutta siis italiassa ainakin kaikissa ruokamainoksissa ne vaan pistää jtn suuhun ja alkaa virnuilla. Niitten suu ei enää ees liiku, että periaatteessa se näyttää siltä, että ne pidättelee sitä ruokaa siellä suussa kielen ulottumattomissa kunnes kamera lopettaa kuvaamisen ja et ne saa sylkeä sen pois. Vähänniiku Simpsoneissa! Ja panettone saa olon tuntumaan tasan juuri tuolta.
No nyt tääkii vaan pitenee.. Pistetäänpäs se uusi vuosi uuteen päivitykseen... Siitäkin tulee sitten pitkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti