Yritä tässä nyt sitten kirjoittaa jotakin, hittolainen...
Kello on nyt 9:39, kaheltatoista myö mennään viimesen kerran La Speziaan ja siitä sitten lähetään junalla kohti Roomaa, jossa vietetään vielä yksi yö kaikkien muitten vaihtareitten kanssa ja huomenna se ois sitten lähtö takaisin. Kolmen jälkeen sunnuntaina olen takaisin Suomessa, siitä hyppään sitten junaan ja kuuden aikoihin olen ehkä sitten kotona.
Biisi: Lullaby for stormy night - ????
Kerrotaan hauska yksityiskohta, nää biisit mitä mie parhaillaan kuuntelen olen lisännyt suosikkeihini Youtubessa 9.9.2011 eli päivänä jolloin lähdin. Kuuntelen tässä vuotta takaperin <3
Ens kirjoituksessa mie käyn läpi enemmän tunnelmia ja kertaan miun vuotta, tässä mie päivittelen viimeiset päivät. Ja ens kirjoitus tulee muuten sitten Suomessa!
Hostsisareni sai tiistaina tehtyä äh... "ylioppilaskirjoituksensa" ja se tarkoitti että hänenkin lomansa alkoi viimein, ja koska hän oli opiskellut koko miun kesän niin hän yritti viimeisinä päivinä hengata miun kanssa.
Biisi: On my way - Phil Collins
Se taas tarkotit vähänniiku sitä, että myö keksiviikkona käväistiin rannalla polttamassa itsemme - hän poltti selkänsä ja jalkansa, minä samat asiat mutta pahemmin! - ja illasta meiät kutsuttiin pelaamaan jalkapalloa. Oltiin vähän parempia ku Italian joukkue Espanjaa vastaan ja peli päättyi 4-4 kun mie sain tasotettua 4-2:sta kahdella maalilla. Jalat on kyllä vieläkin siitä kipeinä ja vaikka miusta tuntu et mie vaan seisoskelin siellä kentällä niin italialaiset kuittas, et miten sie Sisko jaksat juosta noin paljon, ja et taidetaan siellä Suomessa sittenkin pelata jalkapalloa ku siekin olet noin hyvä. Ja minä sentään vihaan jalkapalloa...
Biisi: Long Way - 77 Bombay Street
Torstaina oli viimeinen työpäivä ja ihmisiä lappas kokoajan hyvästelemäs-... MISSÄ MIUN SAAMANI SUKLAAKEKSIT ON! (Öm, tuli just nyt mieleen, kanadalainen anto miulle suklaakeksejä mut missä ne nyt on... Niit oli vielä!) Niin siis lappas porukkaa hyvästelemässä. Tunteellinen kerta muutenkin, sillä sitten mentiin työporukalla syömään viereiseen pizzeriaan.
Biisi: To Zanarkand - Final Fantasy X
Okei, kuittaus, pizza oli hyvää eikä ne polttanukkaan niitä tällä kertaa kuten edellisellä kerralla kun kävin siellä syömässä kanadalaisten kanssa. Seura oli hyvää, plaaplaaplaa, mutta illan kohokohta oli sitten ne ekat kunnon hyvästit jotka pisti tajuamaan, että täähän alkaa loppua: Ku mie jouduin sanomaan hyvästi miun kanadalaiselle työkaverille, jonka kanssa ollaan hengattu seittemän kuukautta. Hän kuljetti minut autollaan tutusti kotiovelle asti ja sitten siinä kun hyvästejä sanottiin niin molemmathan siinä purskahti itkuun.
Biisi: Haunted - Taylor jokin...
Ei jatketa siitä aiheesta enempää, muuten itken taas vähän lisää. Eilen käytiin hostsisareni kanssa seikkailemassa yläilmoissa, eli suomeksi myö mentiin seikkailupuistoon, jossa piti taiteilla milloin minkäkin vaijerin turvin kahdenkymmenen metrin korkeudessa.
Siitä ei tullut mitään.
Eikun tulipas, minä olin loistava! Kuhan siitä säännöt tajusin, niin korkeanpaikan pelko unohtui hetkessä ja meni siinä joku kymmenen minuuttia yhden radan läpimenemisessä. Toisin kuin eräillä... Meiän eessä meni porukka, jotka oli suhteellisen hitaita, sillä ne alotti viistoista minuuttia aikasemmin ku myö ja silti mie seisoskelin lopulta kokoajan niitten takana odottelemassa, että ne menis etiäpäin! Ratoja oli: Vihreä - helppo, Sininen - hiukan vaikeampi, Punainen - Vaikea, Musta - "Olet alaikäinen, ei sinua voi päästää tähän!" Mie suoriuduin kaikista kunnialla - mustaan eivät päästäneet! - mutta samoin ei voi hostserkustani sanoa. Hän jumiutui kymmeneksi minuutiksi punaisessa erään liaanin kohdalle, eikä uskaltanut hypätä. Meitä oli lopulta viisi siinä häntä kannustamassa, minä ehdin jo itseasiassa kiertää ympyrän ja palata takaisin hänen luokseen. Lopulta hän rohkaistui ja sai hypättyä huiman kahden metrin matkan kymmenen metrin korkeudessa. Ja sen jälkeen meiltä meni vielä puoli tuntia päästä se rata läpi, joka kesti takaa tulevilta sen kymmenen minuuttia.
Ps, olen allerginen hidastelijoille.
Meh... Aattelin viel kirjoittaa eilisillastakin, mut ei siinä oo oikein kirjoitettavaa. Pakkasin, haettiin pizzat, syötiin ja lopulta myö tytöt kyllästyttiin ja mentiin nukkumaan. Nyt mie lopetan taas tän tyhjäpäiväisen kirjoittamisen ja pakkaan loppuun asti, kaksi tuntia jäljellä! Hyvää yötä, arrivederci, nähään Suomessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti