Kuka tietää mikä tärkeä päivä oli 1.7!? Se oli tärkeä päivä jollekin maalle, tiesitkös? Se tarkoitti sitä, että siellä syötiin hyvin, sen maan väreihin pukeuduttiin ja siellä laulettiin yhdessä jotain tärkeitä lauluja. Ja kaikki juhlivat Italiassa asti!
Mutta sitten tuli jalkapallo, Espanja perkele voitti ja Kanadan kansallispäivä meni sitten vähän siinä...
Eilen siis oli kyseinen päivä, joka meni miun osilta kolmen kansan juhliessa mitä lie: Ekaksikin miut kutsuttiin by kanadalaiset juhlimaan heidän kansallispäiväänsä, sitten jalkapallo ja aluksi kannatettiin Italiaa, mutta sitten hiljennyttiin Espanjalle.
Mie aloitan kertomisen Kanadapäivästä.
Myö siis mentiin kanalaisten kanssa armeijan/amerikan jollekin alueelle, joka oli suljettu aidoin ja sieltä löytyi sitten ihan toinen maailma keskeltä Italiaa; Yllättäen kylttien ja puhuttu kieli vaihtui englanniksi, sieltä löytyi elokuvateatteria ja uima-allasta ja kaikenlaista tälläistä pientä, ja italialaisista sai puhua pahaa niin paljon kuin halusi. Tämä alue siis kuului armeijalle, mutta se oli vähän kuin amerikkalaisten turvapaikkka keskellä hullua Italiaa, missä he saivat olla omia itsejään ja syödä pahaa ruokaansa.
Meidän päivä sisälsi uima-altaalla lojumista, pikkulasten kanssa leikkimistä, vaahteralipun heiluttamista ja syömistä. Paljon syömistä. Jokainen meistä oli suhteellisen kyllästynyt italialaiseen ruokaan, mikä on hyvää, mutta periaatteessa maistuu aika tylsältä sellaiselle, joka on joskus syönyt meksikolaista/intialaista/kiinalaista ruokaa - MAUSTEISTA RUOKAAAAAAAAAA! Hittoon basilika, pippuri olikin hiton kiva kaveri kun en ole sitä vuoteen nähnyt.
Ps: Niillä oli jotain sikatulisia sipsejä! Mie olin taivaassa.
Siinäpähän me sitten syötiin ja puhuttiin englantia. Olivat hullut tehneet seitsemää erilaista salaattia, ja pistivät barbequetkin pystyyn. Ensimmäisen lautasellisen jälkeen oli jo ähky, mutta jälkiruokaan päästessä mie en enää ees päässy ylös tuolilta. Hitot, olen syönyt koko vuoden paljon ja hyvin, mutta tällä kertaa kanadalaiset vei voiton: Heillä oli parempaa ruokaa.
Jälkiruuasta vielä sen verran, että meillä oli mansikka... Kermavaahto... Teeleipä... Kakkua! Eli teeleivät mansikoitten alle ja sitten kermavaahtoa päälle. Ois ollu hyvää jos ois jaksanu syyä. Parempi oli sitten ihan perus... Smosh? Smäsh? Smush? En tiedä, eli vaahtokarkki ja suklaakeksejä. Paahdettu vaahtokarkki suklaakeksien välissä, niin, että suklaa ja vaahtokarkki oli sulia ja sitten nomnomnomnomnom.
No joo, sitten se oli jossain välissä ohitse ja miut kuskattiin takaisin Sarzanaan noin puoli tuntia ennen peliä. Koko kaupunki oli jo siinä vaiheessa liikkeellä sinisissä paidoissaan ja Italian liput kourassa - ja minä, punaisessa paidassa. Katsoivat vähän pitkään, sillä puneinenhan oli Espanjan väri! Kipitin muuten äkkiä kotiin ja vedin pitkän pelipaitani päälle ollakseni turvassa. Hetken taisin seisoskella omassa huoneessa ja katsella minulle annettua italianlippua, samalla kun perheeni järjesti kolmelle telkkarille kotikatsomon, kun itse päätin mennä muiden italialaisten mukaan kaupungille juhlimaan! Lippu niskaan ja menoksi.
Ei kyllä mennyt ihan niin kuin oltiin toivotti, Espanjahan sen pelin vei. Oli meitä joku viitisen sataa aukiolla katsomassa ja tunnelma oli aika laimea toisen maalin jälkeen. Puolet porukasta lähti pois väliajalla ja kanadalaisten kanssa todettiin (niitä löytyi sieltäkin) että jääkiekko on vähemmän ennustettava peli.
Espanja vähän nöyryytti pieniä italialaisia. Parasta oli siinä vaiheessa kun Torres laitettiin kentälle: Italialaiset olivat ihan hiljaa. Mitään ei kuulunut. Minä ehdin vain ajatella: "Voi paska", mutta sitten piti keskittyä pitämään pokerinaamaa - minua pidettiin outona kun nauroin joka maalille... Ne oli niin selvistä paikoista, yhdessäkin italialaiset keskitty huutamaan tuomarille enemmänkin kuin puolustamaan. Siis kyllähän Italia yritti itekkin maaleja tehdä, niillä oli nättejä paikkoja, mut aina ku Espanjalla oli paikka ni nehän teki maalin. Ja sitten tuli Torres ja veti kauniin maalin ja italialaiset hautasivat päätään käsiinsä.
Lopulta ainoa joka lähti paikalta hymyillen olin minä: Minusta koko peli oli hassu. Espanja pyöritti väsyneitä italialaisia, jotka ei ees jaksanu juosta lopussa. Heillä oli energiaa, miun joukkue oli ihan poikki Super Mariota myöten.
Noh, peli oli selvä ekan maalin jälkeen ja miulla oli hauskaa seurailla sitä aukioltakäsin. Melkein opin tykkäämään jalkapallosta, mutta vain silloin kun nämä kaksi joukkuetta pelaa vastakkain.
Miks mie kuuntelen Nirvanaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti