Harvinainen sairaus

Viisi päivää jäljellä siihen, että mennään Roomaan.

Suomesta lähtiessä miulle takertui mukaan sellainen harvinainen sairaus, kuin matkastressi. Se tarkoittaa sitä, että joka kerta kun valmistelen laukkua lähtövalmiiksi ja joku tulee vierelle kertomaan mitä pitää tehdä, miten pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä, mie hermostun. Tauti ilmenee tiuskimisena, huutamisena ja muun maailman totaalisena ignooraamisena.
Hyvä syy jättää pakkaukset yömyöhään tai viimeiseen hetkeen, kukaan ei yritäkään neuvoa.

Toistaiseksi on ollut sen verran tylsää, että minä olen jo aloittanut tavaroitteni pakkaamisen. Riemukseni olin jo huomannut, että saan helposti kaikki tavarani mahtumaan ihan mihin vain, eikä tarvitse edes yrittää. Raivokseni toisaalta meille on annettu kahdenkymmenen kilon painorajat ja perheeni päätti, että tästä ei mennä yli koska et halua maksaa ylipainomaksua (*yrittää säilyttää mielenrauhansa toistaiseksi*). Asiaa helpottaisi, jos miulla ois lentoliput tai tietäisin, että millä lennolla tulen. Mutta eip, lentoliput ovat varmaan Roomassa odottamassa, enkä ole saanut edes selville lentoyhtiötä. Jos se on Finnair, selviän helpolla vaikka laukku painaisi 25k. Jos se ei ole, saatan olla kusessa.

Okei, koska italialaiset on päättänyt että pidetään suunnilleen se kahdenkymmenen kilon raja, miulle jäi ainoaksi mahdollisuudeksi laittaa jotain muutakin postissa kuin vaan kirjat. Laukku painoi testissä 23 kiloa, kohta testaan uusiksi, mutta olen jo laittanut sen kolme kiloa pois.

Biisi: Seven Nation Army - The White Stripes (ONNEA ESPANJA! <3)

Enyhoo, mitä yritän siis kirjoittaa, että olen jo menettänyt hermoni tämän pakkaamisen kanssa. Halusin jatkaa tänään tavaroitteni tutkimista, mutta jouduin odottamaan että hostäiti meni töihin, että saisin olla rauhassa eikä hän häseltäisi siinä vieressä. Italialaiset äidit: Talon päälliköitä ja pahimpia säheltäjiä ikinä.

Biisi: Animal I have become (aaah, jotain mikä rauhoittaa hermoja)

Nyt menen siis takaisin taistelemaan laukkuni kanssa. Siitä irtosi jo yksi kiinnitysjutuista ja enkös meinannut mennä paiskomaan sitä seinään. Katotaan nyt mitä saisin vielä tuonne pieneen laatikkoon niin, ettei se paina viittä kiloa enempää/hajoa käsiin... *Potkii seiniä*

Jos en saa pakattua tänään tarpeeksi hyvin sinä aikana kun hostäiti ei ole paikalla, mie luultavasti menen sekaisin. Miulla ei todellakaan riitä hermot pakkaukseen jos joku on siinä vierellä tai neuvoo.

Kunhan saan tämän tehtyä, niin tulen myöhemmin kirjoittamaan eilisestä, nyt kun vihdoin jotain tapahtui. Tiedätte kaikki mitä silloin tapahtui, jos tajuatte minä päivänä tätä kirjoitan ja miksi onnittelin Espanjaa: ESPANJA VOITTI EUROOPAN MESTARUUDEN! Italiaa vastaan : D Oi niitä pieniä surkeita italialaisia jotka ei tienny itkeäkö vai itkeäkö... Siitä siis hetken päästä, nyt ämpäri korville, jotain synkempää soimaan ja pakkaamaan.